Kevyttä, kotimaista ja superedullista: Syöthän sesongin ykkösherkkua?

Kaali
Shutterstock

Lokakuussa kauppojen kaalivalikoimissa riittää valinnanvaraa, muistuttaa Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry.

Nyt herkutellaan terveellisellä kaalilla! Kerivien kaalien ja kukkakaalien lisäksi Suomessa viljellään kyssäkaalia, lehtikaalia ja herkullista ruusukaalia. Monesta kaalista on lisäksi erivärisiä lajikkeita. Valko-, suippo-, puna-, kiinan- ja savoijinkaali, eriväriset kukka- ja parsakaalit sekä vihreä romanesku ovat tänä vuonna kasvaneet hyvin.

Syyskaaleissa korostuu raikkaus ja mehukkuus. Valko- ja punakaalista saa nyt onnistuneita raasteita. Kukkakaali ja kyssäkaali maistuvat tuoreina rapean herkullisilta ja niitä voi myös kypsentää. Kiinankaali ja parsakaali ovat parhaimmillaan kypsennettyinä: vokki- ja uuniruoissa, padoissa, keitoissa ja itämaisissa ruoissa. Myös pikaista uppopaistoa öljyssä kannattaa kokeilla.

Keräkaalia, parsakaalia, lehtikaalia...

Valko- eli keräkaalia syödään syksyllä kääryleinä. Kaalinlehtien sisään sopivat hyvin sienet ja jauhettu riista- tai lampaanliha. Kaalilaatikko ja lammaskaali ovat klassisia syysherkkuja nekin. Savoijinkaalin maku kehittyy loppusyksyllä hienostuneen pähkinäiseksi. Suippokaali ei kestä pitkää varastointia, ja sen sadot valmistuvat aikaisin.

Kukka- ja parsakaalit imevät herkästi vieraita makuja, joten ne on säilytettävä hyvin suojattuina. Napakoissa kaaleissa myös suojalehdet ja varret ovat hyvää syötävää eikä niitä pidä hyljeksiä. Kyssäkaali on vähin erin tullut tutuksi. Sitä on opittu käyttämään samaan tapaan kuin naurista, lanttua tai valkokaalia.

Lehtikaali on noussut muutamassa vuodessa niin suureen suosioon, että sitä syystä voidaan kutsua trendi- ja superruoaksi. Kähäräreunaisista lehdistä poistetaan paksut lehtiruodit ja lehdet leikataan suikaleiksi. Erittäin ravinteikkaita lehtikaalin lehtiä kannattaa lisätä lähes ruokaan kuin ruokaan tai tehdä niistä keitto tai piiras.

Lähellä tuotettua ruusukaalia riittää tammikuulle saakka. Ruusukaalin paras sesonki ajoittuu lokakuulta vuoden loppuun.  Ruusukaalin menekki on lisääntynyt vuosi vuodelta, kun siitä on opittu valmistamaan herkkuruokia esimerkiksi riistan lisäkkeeksi ja kasvisruokavalioon.

Hyviä vaikutuksia terveydelle

Kaalit keventävät ruokavaliota, koska niistä kertyy kilokaloreita vain 18 – 30 kilokaloria 100 grammaa kohden. Vitamiineja kaaleista saa mukavasti: C-, E-, K- ja B-ryhmän vitamiineja sekä A-vitamiinin esiastetta beetakaroteenia. Kivennäisaineista kaaleissa on eniten kalsiumia, mutta myös kaliumia ja mangaania. Kaalit sisältävät sekä liukoista että liukenematonta kuitua, joilla on merkitystä kolesterolitason alentamisessa ja suolistosairauksien ehkäisyssä. Kaaleissa on myös terveydelle hyviä flavonoideja. Unohtaa ei sovi vatsaystävällistä hapankaaliakaan.

Kaiken lisäksi kaalit ovat myös verrattain edullista terveysruokaa: Superhalpaa ja terveellistä: Tätä herkkua kannattaa nyt ostaa

Katso Keventäjien vinkit kaaliherkkujen valmistamiseen

Lähde: MTK

MTV LIFESTYLE

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.