Jouluruokien valmistaminen nostaa ruokamyrkyksen riskiä – tunnista vaaralliset tavat

Jouluruoka 3
Joulupöydässä saattaa yllättäen piillä ruokamyrkytysriski. Shutterstock

Daily Mail -sivustolla muistutetaan, että lähestyvä joulu on ruokamyrkytysten kulta-aikaa.

Yhdysvalloissa juhla-illallisilla pääosaa näyttelee perinteisesti kalkkuna, ja sitä pidetäänkin suurimpana riskitekijänä ruokamyrkytyksiä ajatellen. Asiantuntijan mukaan Yhdysvalloissa joulupöydästä saaduista ruokamyrkytyksistä peräti neljä viidestä johtuu nimenomaan kalkkunan huolimattomasta käsittelystä.

Jouluna arjen rutiinit unohtuvat

Tohtori Kevin Hargin ruokamyrkytyksiin erikoistuneesta Food Standards Agencystä ei pidä kummallisena sitä, että juuri joulun aikaan ruokamyrkytykset yleistyvät. Ilmiön taustalla vaikuttaa useampi syy, joita moni ei miellä riskeiksi.

– Ihmiset ostavat paljon enemmän ruokaa kuin tavallisesti, ruokaa tehdään paljon tavallista suuremmalle porukalle, jääkaapit on tungettu liian täyteen ja ruokaa säilytetään huoneenlämmössä kauemmin kuin tavallisesti. Kaikki nämä syyt lisäävät ruokamyrkytyksen riskiä joulun jälkeen, Hargin toteaa.

Kalkkuna muodostaa erityisen riskin

Myös tohtori Lisa Ackerley on huolissaan joulukauden aikaansaamasta ruokamyrkytystapausten piikistä tilastoissa. Hän pitää kalkkunaa erityisen riskialttiina tuotteena myrkytystapauksia silmällä pitäen.

Ensimmäinen virhe, jonka kalkkunan valmistamisessa voi tehdä, on sen jättäminen puoliraa'aksi jo paistovaiheessa. Tällöin muun muassa salmonella- tai kampylobakteerit voivat kulkeutua lihan mukana juhlavieraisiin.

Toinen kohtalokas virhe kalkkunan käsittelyssä on vaihe, jossa sitä käsitellään raakana. Tässä vaiheessa kannattaa olla erityisen tarkkana sen kanssa, ettei esimerkiksi koske mihinkään harkitsemattomasti ennen käsien pesemistä. Bakteerit leviävät helposti esimerkiksi maustekulhoihin, talouspaperiin tai niiden raaka-aineiden säilytysastioihin, joita on käytetty käsittelyn aikana.

Sulata liha jääkaapissa

Mikäli käyttää pakastettuja tuotteita, kaikki liha kalkkunasta kinkkuun on syytä sulattaa huoneenlämmön sijaan jääkaapissa. Harginin ohjeen mukaan jokainen kilo vaatii noin neljässä asteessa sulaessaan 12 tunnin sulamisajan. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi kolmen kilon painoinen kalkkuna sulaa jääkaapissa puolitoista vuorokautta.

Lähde: Daily Mail

 

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat