Kun joululaatikoiden sesonki on ohi, voi kaupoista löytää edullisesti raaka-aineita sosekeittojen valmistamiseen.
Joulun ja vuodenvaihteen jälkeen ruokakaupoissa saattaa olla ylijäämää erilaisista juurestuotteista. Pakastealtaista ja kylmähyllyistä voi nyt löytää poistohintaan sekä joululaatikoita että valmiita juuressoseita.
Vinkkasimme MTV Uutisten Makuja-ruokasivuilla jo aiemmin, miten joululaatikoista saa tehtyä näppärästi esimerkiksi sosekeittoa.
Lue myös: Lapset rakastavat tätä kasvissosekeittoa – joko testasit?
Kasvissoseita superedullisesti
Myös valmiit kasvissoseet ovat näppärä ratkaisu kiireiselle kokille. S-kaupan verkkosivuilta selviää, että esimerkiksi valmista kotimaista porkkanasosetta voi saada nyt edullisempaan kilohintaan kuin porkkanaa. Puolen kilon porkkanasosepötkö maksaa tällä hetkellä ainakin joissain S-kaupoissa vain 0,29 euroa.
Valmiista soseesta on helppo tehdä sosekeitto lisäämällä joukkoon esimerkiksi kasvislientä ja kermaa, tai vaikka kookosmaitoa. Tuhdimpaa keitosta saa, jos sinne lisää esimerkiksi perunasosetta ja linssejä.

