Huippukokki Hans Välimäki paljastaa kesäisen grillisuosikkinsa: ”Todella simppeliä ja todella maukasta"

Ponzu-kevätsipulimarinoitua lohta ja fenkoli-perunasalaattia 9:00 Ponzu-kevätsipulimarinoitua lohta ja fenkoli-perunasalaattia
Poimi videolta vinkit grillilohen valmistukseen.

Huippukokki Hans Välimäen grillissä nähdään tänä kesänä maukasta ja helposti valmistuvaa kalaa.

Kun puhutaan grillauksesta, Lidlin teettämän grillitutkimuksen mukaan makkara on ja pysyy suomalaisten selkeänä ykkössuosikkina. Perinteisten herkkujen lisäksi huippukokki Hans Välimäki kannustaa kokeilemaan grillissä rohkeasti myös muita herkkuja, kuten kalaa.

– Aikaisemmin olen ollut arka grillaamaan kalaa, mutta nyt kun sitä tehdään päivittäin Penélopessa, olen tullu sen kanssa sinuiksi. Aion kyllä grillata kalaa itsekin paljon tänä kesänä. Se on aika helppoa loppupeleissä, Välimäki kertoo.

Mausteeksi riittävät pelkkä öljy ja suola

Kun kalaa lähtee grillaamaan, Välimäen mukaan tärkeä asia on kuivata kalan pinta huolellisesti talouspaperilla. Jos suomut ovat tallella, ne kannatta rapsuttaa pois veitsellä.

– Yleensä ihmisillä on kotona niin tylsät veitset, myös itsellä, että ei niistä haavaa saa, Välimäki naureskelee. 

Kalaan voi halutessaan tehdä pienet viillot ja maustaa sen öljyllä ja suolalla. Ja sitten vain grillaamaan!

– Lisukkeeksi joku kiva salaatti ja se on siinä. Todella simppeliä ja todella maukasta, Välimäki toteaa.

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.