Helsinkiläisravintolan perunaruokaa ylistettiin jopa maailman parhaaksi – testaa Kimin suitsutettu resepti: "Pakastetuote on ihan hirveän hyvä"

Legendaarisen helsinkiläisravintolan munakasta ylistetään – et ikinä arvaa, mistä se tehdään 1:59 Legendaarisen helsinkiläisravintolan munakasta ylistetään – et ikinä arvaa, mistä se tehdään

Oletko jo testannut legendaarisen helsinkiläisen tapasravintolan perunamunakasreseptiä? Tämä ravitseva pottumunakas on täydellistä korona-ajan ruokaa, sillä se valmistuu helposti pakastealtaan hittituotetta hyödyntäen

Kerroimme viime syksynä sittemmin toimintansa lopettaneen helsinkiläisen Kim's Tapas -ravintolan perunamunakkaasta. Vuonna 1996 ovensa avannut legendaarinen helsinkiläinen tapasravintola sai arvovaltaisen asiakkaan, joka kehui paikan espanjalaisen perunamunakkaan maasta taivaisiin. 

– Toimittaja sanoi syöneensä maailmalla tuhansia eri munakkaita ja tämä minun munakkaani on maailman parasta, tai yltää ainakin heittämällä kolmen parhaan joukkoon, tapasravintolan omistaja Kim Sundell kertoi MTV:lle syyskuussa.

Kim paljasti tuolloin, että munakkaan salaisuus piilee valmistustavan lisäksi yllättävässä raaka-aineessa. Tuoreiden pottujen sijaan Kim nimittäin käyttää munakkaaseen pakastelaareista tuttua peruna-sipulisekoitusta.  

– Pakastetuote on ihan hirveän hyvä. Olen ollut mukana näkemässä, kun näitä perunoita poimitaan. Parin tunnin sisällä tuote on jo pakkasessa, joten pakastettu tuote on itse asiassa monta kertaa tuorempaa kuin kaupassa oleva tuore peruna, Kim perusteli pakasteperunan käyttöä. 

Oletko sinä jo testannut Kimin helppoa ja hehkutettua perunamunakasta? 


Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!