Härski ilmiö Tomi Björckin ravintoloissa: Asiakkaat varastavat jopa likaisia lautasia illallisen jälkeen

Tomi Björck Gaijin kampasimpukat
Tomi Björckin mielestä astioiden varastaminen on lähinnä huvittavaa. Lehtikuva

Suomen ravintolamaailmaan mahtuu jos jonkinlaisia asiakkaita. Useimmiten kommunikointi ravintoloiden ja asiakkaiden välillä sujuu moitteitta, mutta hankalampiakin tapauksia löytyy.

Keskustelu ravintola-asiakkaiden käytöksestä on käynyt viime aikoina kuumana. Kaikki alkoi helsinkiläisravintola Groteskin saamasta asiakapalautteesta, joka kirvoitti ravintolatoimenjohtaja Paul Hickmanin vastaamaan räväkästi töykeälle asiakkaalle.

Asiakas kertoi palautteessa saaneensa ravintolassa erittäin huonoa palvelua ja joutuneensa ulosheitetyksi äänen korottamisen vuoksi. Ravintolan henkilökunnan mukaan ulosheitto oli johtunut kuitenkin siitä, että asiakas oli muun muassa haukkunut tarjoilijaa toistuvasti "v**** ämmäksi".

Tomi Björck: Kleptomaanit vievät astioita ravintoloista

Runsaasti huomiota saaneen tapauksen jälkeen myös muut tunnetut keittiömestarit paljastivat Makuja.fi:lle kokemuksensa hieman haastavammista tapauksista. Huippukokki Hans Välimäki kertoi ongelmaksi muodostuneesta pariskunnasta, joka harrasti Michelin-ravintola Chez Dominiquen vessassa toistuvasti seksiä. Keittiömestari Henri Alén puolestaan kertoi tapauksesta, jossa kaksikko huijasi ilmaisia aterioita eri ravintoloilta vuosien ajan.

Myös televisiosta tuttu kokki Tomi Björck myöntää, että haastavia asiakkaita on joskus liikenteessä. Keittiömestarin mukaan yksi erikoisimmista ilmiöistä lienevät kleptomaanit, jotka sujauttavat illallisen jälkeen astiastoa laukkuunsa. Mukaan saattaa lähteä jopa likainen lautanen.

– Ensin suunnittelet uutta ravintolaa todella pitkään ja hankit tarkkaan valittua astiastoa ympäri maailmaa. Ja yhtäkkiä ne vain häviävät. Niitä pikku hiljaa aina tarttuu asiakkaiden matkaan, Björck naureskelee Makuja.fi:lle.

Björck ei kuitenkaan pidä ilmiötä sen suurempana ongelmana.

– Toisaalta ajattelen sillä tavalla, että jos nyt oikeasti haluat sen lautasen mukaasi ruoan jälkeen ottaa, niin sittenhän se on hyvä matkamuisto ravintolasta.

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.