Asiantuntija tyrmää pahvimukit: Sanoo suorat sanat suomalaisten kahvitottumuksista

Kahvi
Vaaleapaahtoinen suodatinkahvi ja mukit ovat tuttu näky suomalaiskahviloissa. Lehtikuva

Suomalaistutkijan mukaan pahvimukit ja pakastepullat eivät ainakaan nosta suomalaisen kahvilakulttuurin mainetta. 

Suomessa juodaan neljästä viiteen kahvikupillista päivässä. Vaikka kahvi kuuluu olennaisena osana niin arkeen kuin juhlaan, suurin osa kahvista juodaan edelleenkin muualla kuin kahviloissa.

Kahvi- ja kahvilakulttuuriin perehtyneen tutkijan, Satu Jaatisen mukaan suomalainen kahvilakulttuuri ei yllä lähellekään Euroopan tasoa, vaikka viime vuosina kahvilatarjonta onkin lisääntynyt ja monipuolistunut.

– Olemme turhaan arkipäiväistäneet kahvilaa. Oli sitten kyseessä kirjasto, sairaala tai kioski, aina pitää olla kahvilaa siinä kyljessä. Se on jotenkin sotkettu ihan kaikkeen. Se ei ole päässyt sellaiseen kivaan gloriaan, jossa sen pitäisi olla, Jaatinen toteaa.

Jaatisen mukaan tyypillistä onkin, että ulkomaanreissun jälkeen suomalaiset hehkuttavat jotain ihanaa kahvilaa, jonka he matkaltaan löysivät. Tähän on Jaatisen mukaan olemassa järkevä selitys.

– Niissä ihanissa kahviloissa ei ole tarjotinvaunuja, jonne tarjottimet viedään kahvittelun jälkeen. Niissä ei ole myöskään raakapakastettuja korvapuusteja.

Mutta millä sanoilla tutkija sitten kuvailisi suomalaista kahvilakulttuuria?

– Melko kälyistä, Jaatinen toteaa.

Pienpaahtimo ei takaa kahvin laatua

Good Life Coffeen perustaja Lauri Pipisen mukaan suomalaiset ovat ryhtyneet käymään yhä enemmän kahviloissa, mikä näkyy miehen mukaan myös tarjonnan parantumisena. Pipisen mukaan suuretkin ketjut ovat vihdoin ymmärtäneet, ettei kahvi voi aina olla samaa termoskannutavaraa, vaan siihen täytyy panostaa.

Kahvi-innostus on kuitenkin tuonut mukanaan myös lieveilmiön, joka ei aina imartele kahvikulttuuria. Pipisen mukaan kahvin paahtamisessa on käynnissä tällä hetkellä sama ilmiö kuin olutpanimoiden kanssa.

– Pienkahviloita ja -paahtimoita perustetaan tiuhaan, koska se on kova juttu, vaikka ei tiedetä lainkaan miten sitä tehdään, Pipinen toteaa.

Pipisen mukaan Suomeen onkin ilmestynyt paljon paahtimoita, joiden laatua ei voi kuvailla todellakaan hyväksi.

Kaffa Roasteryn paahtaja Alan Grosvenor kertoo, kuinka hyvä kahvi syntyy. 

Paahtaja: Hyvä kahvi tehdään sipulin tavoin 2:09

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!