6000 litraa olutta oli vaarassa vanhentua – saksalaispanimo keksi nerokkaan idean

shutterstock_1031564416
Panimo päätti lahjoittaa oluet leipomoille, jotka käyttävät jo panemisprosessista ylijääneitä viljoja leivontaan. Kuvituskuva. Shutterstock

Saksalaispanimo päätti pelastaa oluensa ja lahjoittaa ne leipomoille. Tuloksena oli suosittu "olutleipä".

Kun 6000 litraa olutta oli menossa huonoksi, saksalaispanimo ryhtyi toimeen. Koronaviruksen vuoksi ravintolat ja baarit on suljettu, minkä vuoksi suuri määrä Füchschen Alt -panimon olutta oli menossa päiväysvanhaksi, kertoo uutistoimisto AP.

Päättivät lahjoittaa oluet leipomoihin

Panimo ei kuitenkaan suostunut luovuttamaan.

– Olisi ollut niin sääli vain heittää pois niin maukasta olutta, panimon edustaja Peter König sanoo.

Panimo päätti lahjoittaa oluet leipomoille, jotka käyttävät jo panemisprosessista ylijääneitä viljoja leivontaan.

– Saimme idean leipoa leipää oluella ja jättää veden pois. Mielestäni on mahtavaa, että kaksi käsityöläisammattia yhdistää näin voimansa, Peter sanoo.

Oluesta syntyi leipää

Jo 12 panimoa tekee Treberbrot-nimisiä leipiä, joissa vesi on korvattu saksalaisoluella. Asiakkaille leipomot myös tarjoavat leivän kanssa ilmaisen pullon Altbieriä.

– Olemme saaneet kaikkialta Saksasta tiedusteluja siitä, voiko leipää lähettää postitse. Teemme sen iloiten, kertoo yhden leipomon edustaja Janika Derksen.

Olut ja olutleipä. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

Katso myös: Älä läikytä! Näin kaadat oluen oikein lasiin:

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat