5 roskaruokaa, jotka eivät ole niin hyödyttömiä kuin luulit – valitse viisaasti
0:37Nämä elintarvikkeet aiheuttavat riippuvuutta.
Julkaistu 11.03.2019 17:03
Emmi Niiniaho
Välillä iskee himo vain ja ainoastaan epäterveellisiä ruokia kohtaan. Järki kuitenkin sanoo, että roskaruoka ei tee hyvää terveydelle.
Yllä olevalla videolla riippuvuutta aiheuttavia elintarvikkeita.
Roskaruoka tyydyttää jotain sellaista, mihin terveellinen ruoka ei ikinä pystyisi. Usein epäterveellistä ruokaa syötyään, iskee kuitenkin katumus. Helpottaisiko tätä universaalia huonoa omaatuntoa se, että seuraavista viidestä roskaruoasta on Mitt Kökin mukaan myös hyötyä?
1. Popcorn
Popcorn on lähtökohtaisesti terveellistä, mutta lopputulos riippuu siitä, miten sen valmistaa.Shutterstock
Jos mielesi tekee sipsejä ja popcornia ja valitset jälkimmäisen, olet tehnyt jo yhden terveellisemmän valinnan. Paukkumaissi ei sisällä lähes lainkaan sokeria ja on luonnostaan vähärasvainen. Popcorn sisältää myös vitamiineja, mineraaleja ja antioksidantteja kuten polyfenoleita.
Popcornit voi myös maustaa entistä terveellisemmiksi esimerkiksi matcha-vihreäteejauheella tai chilipulverilla!
2. Jäätelö
Jäätelöitä löytyy nykyisin myös terveellisempinä vaihtoehtoina.Shutterstock
Jos teet jäätelöä itse, valitse raaka-aineeksi esimerkiksi tuoreet marjat ja hedelmät sekä jogurtin, niin saat lopputuloksesta herkullisen, mutta huomattavasti terveellisemmän ja ravinteikkaamman.
Kokeile myös tätä jäätelönkorviketta. (Artikkeli jatkuu videon alla.)
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
3. Suklaa
Suklaalla on lukuisia terveysvaikutuksia, mutta tummalla enemmän kuin vaalealla.Shutterstock
Vaalea suklaa ei ole kaikkein terveellisin valinta, vaikka ihanan herkullista onkin, sillä se sisältää runsaasti sokeria. Tumman suklaan terveysvaikutukset taas ovat laajalti tunnettuja: Tumma suklaa sisältää esimerkiksi antioksidantteja, jotka ovat hyväksi verenpaineelle.
Tummassa suklaassa on yli 70 prosenttia kaakaota, jolloin siinä on myös vähemmän sokeria. Kaakao taas sisältää paljon erilaisia antioksidantteja, mineraaleja ja vitamiineja, kuten magnesiumia, natriumia, rauta, sinkkiä ja kalsiumia.
Terveellistä ja ravitsevaa lounasta valitessa, mieleen ei ainakaan heti ensimmäisenä tule kebab. Kebabin kaverina lautasella on usein rasvaisia ranskalaisia ja paljon kastiketta, mikä ei tee siitä ainakaan kovin pitkäksi aikaa ravitsevaa tai terveellistä valintaa.
Jos valitset kebabin kaveriksi runsaasti kasviksia ja skippaat ranskalaiset sekä kastikkeen ja valitset ruokajuomaksi jotain muuta kuin limua, ateria saattaa olla yllättävän terveellinen.
5. Hampurilainen
Hampurilaisen täytteenä kannattaa kokeilla esimerkiksi lohta.Shutterstock
Pikaruokalasta ostettuna hampurilainen on harvemmin ravitseva taikka terveellinen. Jos taas teet hampurilaisen alusta asti itse, tiedät tasan tarkkaan, mitä siinä on ja voit tehdä siitä niin terveellisen kuin haluat.