5 nerokasta tapaa käyttää persimoneja – oletko jo kokeillut?

persimonit
Kypsän persimonin tuntee kellertävän oranssista sävystä. Shutterstock

Herkulliset ja kauniin väriset persimonit ovat sesongissa. Ne maistuvat sellaisinaan, mutta sopivat myös monenlaiseen ruoanlaittoon.

Maultaan kakiksi ja sharoniksikin kutsuttu persimon muistuttaa papaijaa tai luumua. Rakenne siinä on sen sijaan mangomaisen kiinteä.

Persimon kannattaa nauttia kypsänä, sillä raakana se maistuu pahalta. Valmiin yksilön tunnistaa kellertävästä tai oranssista väristä ja helposti irtoavasta kannasta. Ruskeat pilkut persimonissa ovat myös hyvä merkki kypsymisestä.

Alun perin Kiinasta ja Japanista kotoisin oleva makeahko persimon sisältää runsaasti kuituja, fenolisia yhdisteitä, kaliumia, magnesiumia, mangaania ja rautaa. Monipuolinen herkku onkin aivojen ja lihasten ystävä

Terveellinen persimon on itsessään hyvä välipala, mutta se taipuu myös monenlaisiin ruokiin.

1. Salaatin piristäjä

Persimon tuo makean vivahteen ja piristävän värin salaattiin. Kokeile pilkottua persimonia esimerkiksi roomansalaatin, päärynän, hasselpähkinöiden ja sinihomejuuston kanssa.

2. Tulisenmakea lisuke

Persimoneilla voi korvata myös mangon kotitekoisessa salsassa. Tulisenmakea lisuke sopii esimerkiksi paistetun kalan tai kanan kanssa nautittavaksi. Satokautta voi juhlistaa myös lisäämällä persimoneja mausteiseen chutney-kastikkeeseen. Persimonin kiinteän sisuksen voi myös viipaloida ja paahtaa mausteisen ruoan lisukkeeksi.

3. Kuivattu herkku

Kuivatut persimonit ovat suurta herkkua Japanissa, jossa valmistusprosessi tosin on hyvin pitkälle teollista. Kotona persimoneja voi kuivata nopeasti esimerkiksi uunissa.

4. Makea juoma

Persimonit sopivat vallan mainiosti smoothieisiin. Surauta esimerkiksi mandariinin, pähkinöiden, pellavansiementen sekä kookosmaidon kanssa herkulliseksi ja vatsaystävälliseksi aamu- tai välipalaksi.

5. Herkullinen jälkiruoka

Persimoneja voi käyttää leivonnassa niin kekseissä, muffineissa kuin piirakoissakin. Tällöin kiinteä sisus voi olla järkevä soseuttaa taikinan tai täytteen sekaan. Persimoneista voi myös valmistaa sorbettia erinomaisen helposti käärimällä ne folioon ja pistämällä pakastimeen muutamaksi tunniksi.

***


Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!