Zlatan Ibrahimovic opetti Manchester Unitedin nuorta tähtihyökkääjää pärjäämään Jose Mourinhon kovassa koulussa – "Se oli raskasta aikaa"

Manchester Unitedin nuori tähtihyökkääjä Marcus Rashford paljastaa Zlatan Ibrahimovicin olleen hänelle suureksi avuksi, kun kaksikko pelasi yhdessä valmentajaikoni Jose Mourinhon alaisuudessa.

Rashford oli vasta 18-vuotias nuorukainen aloittamassa ensimmäistä kokonaista kauttaan Unitedin edustusjoukkueessa, kun Zlatan Ibrahimovic siirtyi Manchesterin punapaitoihin kesällä 2016. Samoihin aikoihin ManU pestasi myös Jose Mourinhon päävalmentajakseen. 

Lahjakas hyökkääjä Rashford pääsi seuraamaan läheltä kokeneen maailmantähden Ibrahimovicin työskentelyä. Itsevarmana persoonana ja jalkapalloilijana tunnetun Ibrahimovicin henkiset voimavarat tekivät vaikutuksen nuoreen Rashfordiin.

– Hänen mentaliteettinsa oli kaiken yläpuolella, mitä olin koskaan aikaisemmin kohdannut. Hän ei välittänyt, mitä kukaan ajatteli tai sanoi hänestä, Rashford kuvailee The Guardianin haastattelussa.

Ibrahimovicista muodostui Rashfordille lopulta merkittävä mentori, joka vaikutti suuresti nuorukaisen kehittymiseen. Rashford sai Ibrahimovicilta myös tärkeitä neuvoja, miten tiukan ja suorasanaisen Mourinhon kanssa selviää.

– Hän oli avaintekijä minun kehityksessäni. Hän tiesi, että täytyi olla tietynlainen, jotta Mourinhon alaisuudessa selviäisi. Se oli hyödyksi minulle. 

Rashford myöntää, että Mourinhon valmennusmetodit olivat raskaita mutta opettavaisia nuorelle, uran alkutaipaleella olevalle hyökkääjälle.

– Se oli rankkaa, mutta viiden tai kuuden vuoden päästä, kun katson taaksepäin, tajuan noiden hetkien antaneen minulle henkistä voimaa ja tehneen minusta monipuolisemman pelaajan. 

Myös Mourinhon valmennuksella on ollut osansa 22-vuotiaan Rashfordin nousussa seuran tähtihyökkääjäksi.

– Kehityin paljon hänen alaisuudessaan. Meillä oli ylä- ja alamäkiä. Se oli raskasta aikaa, mutta se teki minusta paremman pelaajan, Rashford sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat