Ysärifestarin kunniaksi: muistatko vielä nämä trendit?
Kuinka moneen näistä trendeistä sorruit 1990-luvulla? Tunnusta tyylisyntisi kommentoimalla!
Ysärimuodissa oli paljon hyvää, vaikka vuosikymmen ei nyt näyttäydykään kaikkein eleganteimpana. Esimerkiksi minimalismi ja grunge ovat jälleen ajankohtaisia, mutta kaikkien ysäritrendien emme toivo palaavan. Listasimme ysärivillityksiä, jotka herättävät nyt hilpeitä ja häpeällisiä muotimuistoja!
Choker -korut
Uusromantiikka kukoisti samettisten ja satiinisten nauhojen muodossa, joita tytöt kietoivat viettelevästi kauloihinsa. Erityisesti ne muoviset, tatuoidun näköiset kaulapannat olivat cooliuden huipentuma.
Trumpettilahkeet
Pillit olivat ällöt, mutta sen sijaan 1990-luvun lopussa lahkeiden kuului leventyä ja lepattaa. Farkkujen ohella mallia suosittiin mustissa tekokuituhousuissa, jotka tunnettiin myös nimellä trumpettihousut.
Saparot
Cluelessin antamia vaikutteita mukaillen aikuiset naisetkin laittoivat tukkansa tötterölle.
Yin ja Yang -korut
Taolainen symboli ja muun muassa kiinalaiset horoskoopit koruissa olivat cooleja new age-hörhöjen ja erilaisten nuorten mielestä.
Pannat
Paksut kangaspannat koristivat kampauksia. Mitä kuosia omasi oli?
Klipsikampaukset
Pikkuisilla nipsuilla, jotka hädin tuskin pitivät tukkaa kiinni, koristeltiin kampaus kouludiskoon. Suosittuja olivat myös niin sanotut "hainleuat", joilla sai näppärästi napsaistua tukan törröttämään taakse – cool!
Näyttääkö tutulta?
Ystävyysrannekorut
Näitä värikkäitä rannekoruja punottiin naruista ja kiedottiin ranteisiin ystävyyden merkiksi.
Donitsit
Kimalletta, pörröä ja eläinkuoseja, ysärin muhkeisiin tukkadonitseihin ja rusetteihin mahtui vaikka mitä koristetta! Kuten Carrie Bradshaw opetti, tyylikäs nainen ei koskaan enää käytä tätä 1990-luvun tukkakoristetrendiä.
Aikakoneen Sani ihanassa donitsissa. Myös miesten tyyli on mieleenpainuva.
Pitkät nahkatakit
Muodikkain malli ei ollut biker, vaan pitkä bleiseri. Ajattele Shaftia, Matrixia ja Gwyneth Paltrowin ja Brad Pittin nuoruuden yhteiskuvia.
Raitaverkkarit
Kiitos Sporty Spicen, tällaiset piti olla liikuntatunnilla, mieluiten napeilla varustettuina. Suosituimmat mimmit yhdistivät ne napapaitoihin. Adidaksen Superstarit siinsivät nekin monen teinin haaveissa.
Hupparit
Muoti oli myös mukavaa ja käytännöllistä. Huppareissa kuljettiin kaikkialle, yo yo. Fruit of the Loom oli koululaisten suosiossa. Ja isot urheilumerkkien ja joukkueiden logot tietenkin!
Hard Rock Café t-paidat
Hard Rock Caféa ei ollut Helsingissä, joten t-paita oli merkki siitä, että olit matkustanut ja käynyt vielä coolissa kuppilassa! Myös erilaiset tekstiprintit t-paidoissa olivat hienoja ja painatukset esimerkiksi Looney Tunes-hahmoista.
Mielialasormukset
Nämä olivat niin hienoja! Halpissormus, jossa oli taikaa: sen kivi vaihtoi väriä, ja paljasti niin kantajansa mielialan! Sormus jätti myös väriä kantajansa sormeen, kiinalaisesta laadusta kielivät vihertävän harmaan renkaan nimittäin.
Varvassormukset
Epämukava ja epäkäytännöllinen trendi. Kauneimmilta näyttivät esimerkiksi pienet päivänkakkarat varpaiden koristeina.
Krepit
Krepattu tukka piti väkertää bileisiin ja siksi rauta tuli laittaa lämpiämään hyvissä ajoin.
Korokepohjakengät
Spice Girlsin takia kouluissa kilvoiteltiin sillä, kenen kengissä oli paksuimmat pohjat.
Vajaamittainen toppi
Mikäköhän siinä oli, että alavatsa paljastui muistakin kuin napatopeista?
Reppu
Reput ovat tehneet paluun, eivätkä näytä yhtään pahoilta! Ysärillä trendikkäillä tytöillä keikkui kuitenkin selässään naurettavan pieni minireppu, joka ei ollut käytännöllinen kantoväline ja sai lisäksi takamuksen näyttämään verrattain valtavalta.
Katu-uskottavilla tyypeillä oli reppuna joko JanSport tai Eastpak. Chanel rahastaa nyt graffitein koristellulla versiolla, jonka malli muistuttaa tuota kouluaikojen klassikkoa.
Kalastajahatut
Muistatko ne kamalat pottahatut, jollaisia käyttivät niin hiphopparit kuin trendikkäät typytkin tuomassa asennetta asuihin? Hopparin valinta oli Kangol, romanttiset tytöt käyttivät pienellä lierillä varustettua mallia.
Brittimuusikot olivat pop. Kuvassa Oasiksen Liam Gallagher Kangolin trendihatussa. Kaulassa killuu tietenkin ristiriipus.
Nick Carter-tukka
Miten tätä edes kuvailisi? Poikabändien takia luokan tavoitelluimmilla pojilla oli päässään blondaus, juurikasvu ja sivujakaus. Alta tukka oli ajeltu lyhyeksi.
Otsatukkapermis
Äitien kähärretty etutukka on syy, miksi emme vieläkään uskalla hankkia permanenttejä.
Velour
Velour näytti ihanalta minimekoissa ja napapaidoissa, joko viininpunaisena, mustana tai iki-ihanissa pastellisävyissä.
Lappuhaalarit
Nämä ovat jo palanneet! Viileät tyypit jättivät toisen olkaimen rennosti roikkumaan.
Liivit
Värikkäästi ja villisti kuvioidut liivit olivat muotia, muistele vaikka Bel-Airin prinssiä! Vuosituhannen vaihteessa naisilla nähtiin taas tiukkoja puvun liivejä.
Perhoset
Sugar, baby! Perhoset, olivat ne sitten koruissa, printteinä tai musteella iholle ikuistettuja, olivat niin makeita.
Bandanat
Bandana-huivi on klassikko, joten ei parjata sitä liikaa! Tupac Shakurin tyylin ohella bandanoita käytettiin alla kuvattuun tapaan – tai jos olit oikein pimu, puit huivin topiksi.
Värikkäät linssit
Keltaisia, sinisiä, oransseja – jostain kumman syystä aurinkolasien linssit hehkuivat kaikissa väreissä. Aurinkolasit olivat niin trendikkäät, ettei niitä olisi tohtinut riisua sisälläkään. Niitä nähtiin jopa punaisella matolla, paistoi tai ei.
Lippalakki väärinpäin
Nykynuoret eivät enää ymmärrä, että todella coolit skidit kulkivat tuolloin lippis väärinpäin. Luokan kovikset tunnisti väärinpäin käytetystä lippiksestä, lökäpöksyistä ja skeittikengistä.
Toppi t-paidan päällä
Narutoppi tai spagettiolkaiminen mekko puettiin t-paidan päälle. Joissain t-paidoissa tuli nerokkaasti toppi valmiiksi mukana päälle ommeltuna.
Buffalot
Teinien trendijalkineet kehittyivät huonompaan suuntaan vuosikymmenen edetessä. Dr Martinsit ja klassikko-Adidakset näyttävät yhä cooleilta, mutta nämä möhkökengät ja muut skeittikengät eivät sitten millään. Mokomilla oli vielä hintaakin hirveästi.
Auringonkukat
Mitä ihmettä se olikin, mutta auringonkukat kukoistivat musiikkivideoilla, kesävaatteiden printeissä ja koruissa.
Bindit
No Doubt ja Gwen Stefani saivat aikaan sen, että naiset ympäri maailmaa liimasivat tekotimantteja kulmiensa väliin. Intia-vaikutteita näkyi myös polyesteripaitojen psykedeelisissä kuvioinneissa ja sisustustrendeissä. Jooga teki tuloaan, ja itämainen mystisyys oli silloisten trendsettereiden mieleen.
Muistinvirkistykseksi löysimme ruotsalaisen Drömhusin musiikkivideon, jossa pääset muistomatkalle ysärin Intia-fiiliksiin:
Baseball-takit ja jättimäiset farkkutakit
Näitäkin näkee jälleen, samoin kuin toista ysärilapsuuden eläneiden suosikkia, jättimäistä farkkutakkia. Baseball-takki on kuitenkin klassikkovaate, joten antakaamme sille uusi mahdollisuus!
Ruudullinen minari
Tunnusta, halusit olla kuin Cluelessin Cher tai Britney ensivideollaan! Ruutu näytti hienolta muissakin vaatteissa, kuten housuissa.
Mikä oli suosikkitrendisi ysärillä? Kuinka moni näistä trendeistä nähtiin sinun ylläsi? Kommentoi alle!
Uusimmat
-
23:43
Presidentti Biden kaatui ilmavoimien valmistujaisseremoniassa
-
23:26
Yksi ihminen kuoli henkilöauton ja raskaan ajoneuvon kolarissa Parikkalassa
-
23:14
Stoltenberg: Putin teki virheen aliarvioidessaan Ukrainaa ja Natoa – MTV seuraa sotaa
-
22:56
Alkoholin vaikutus ajokykyyn ei ole selvää kaikille – osalla kammottava virhekäsitys
-
22:53
Mika Tommola tutustui purjekoululaiva USCGC Eagleen – "Onko tämä laivan keula vai pyrstö"
-
22:03
Cristal Snow on ollut sinkkuna 19 vuotta: "Olen vuosi vuodelta sulkeutunut enemmän"
-
21:40
Oppilaat löysivät koulun ympäristöstä sodanaikaisen ammuksen Hangossa – Luokanopettaja Jessica: "Hän tuli iloisesti huutaen..."
-
21:39
Yhdysvaltojen ulkoministeri Blinken saapui Suomeen – tapaa perjantaina Haaviston ja Marinin
-
21:21
Keihäänheitossa kauden kotimainen kärkitulos – "Suuria mahdollisuuksia"
-
21:00
Ihanat siirtolapuutarhamökit – tässä on Suomen kaunein koti: Kesämökit -kauden seitsemäs finalisti
-
20:43
Venäjä vastasi Suomen noottiin tilien jäädytyksistä, Maarianhaminan konsulaattia ei olla sulkemassa – Haavisto: "Pitää kestää vähän merivettä"
-
20:17
Jokereiden iso päivä huipentui – fanien tempaus tuotti muhkean potin
-
20:13
"Syntymämerkki" alkoikin levitä yhdysvaltalaisnaisen kasvoilla – testit paljastivat, mikä se oikeasti oli
-
20:12
Esapekka Lapilta loistava avaustykittely Sardiniassa – Kalle Rovanperältä perusvarma suoritus
-
20:00
Pariisissa neuvotellaan sitovaa sopimusta ympäristön muovikuorman suitsimiseksi – muovijätteen määrän pelätään kolminkertaistuvan
-
19:35
Kylpyläosasto, 24 kylpyhuonetta ja jotakin suomalaisille rakasta – Jennifer Lopez ja Ben Affleck ostivat uuden miljoonakodin
-
19:33
Karhu seurasi pyöräilemässä ollutta Jounia – "Minä sille vähän käskytin"
-
19:26
Povaako Blinkenin Suomen-vierailu Bidenin tuloa? Tutkija: "Tyypillistä, sitä on nähty muidenkin maiden kohdalla"
-
19:01
Tee tämä kodin pikasiivous, kun aika on kortilla – Marttojen asiantuntija neuvoo: "Kannattaa huolehtia siitä, että..."
-
18:45
Emil Ruusuvuorelle kylmää kyytiä bulgarialaiskäsittelyssä – Heliövaara ja Glasspool jatkoon
-
Lataa lisää