Yrsa Stenius: ”Suhteelta ei pidä toivoa ikuisuutta”

Jokainen lemmikkinsä menettänyt tietää, miten suuren surun pienen ystävän lähtö aiheuttaa. Vuodesta 2007 Ruotsin lehdistöasiamiehenä toiminut toimittaja ja kirjailija Yrsa Stenius, 63, muistelee viime keväänä ilmestyneessä Koiria, rakkautta ja surua -teoksessaan elämänsä koiria.

Koirien rinnalle piirtyy kuva hänelle tärkeistä ihmisistä. Heitä ovat olleet muun muassa näyttelijä-äiti Dorle von Wendt, äidinisä, lääkäri, kansanedustaja ja professori Georg von Wendt ja isänäiti Signe Lagerborg-Stenius, joka oli aktiivinen naisasianainen ja yksi Suomen ensimmäisistä naisarkkitehdeista.

Puhdistava lukukokemus

Koira- ja omaelämäkerran kirjoittaminen oli Yrsa Steniukselle psykologisesti tärkeä kokemus. Myös moni lukija on kokenut teoksen katarttisena, puhdistavana. Stenius uskoo, että heidän oma kokemuksensa on päässyt purkautumaan koirien ja hänen henkisen elämänsä vaiheita lukiessa.

– Minut kirjoittaminen täytti lämmöllä ja koin siinä elämän kokoamista ja jonkinlaisen seesteisyyden saavuttamisen, Stenius kertoo.

Steniukselle on ollut oivaltavaa tajuta, että kiintymystä, hellyyttä ja yhteenkuuluvuutta niin koiraan kuin ihmiseenkin voi kokea syvästi ja rennosti, vaikka tietää suhteen päättyvän.

– Ehkä meidän pitäisi yleisestikin oppia nauttimaan suhteesta toivomatta siltä ikuisuutta.

Stenius pohtii, että koiran kuolemisen aiheuttama suru on puhdas eikä siihen liity yleensä syyllisyyttä tai kaunaa. Kun tärkeä ihminen lähtee tai kuolee, tuntuu kuin osa omasta todellisuudesta särkyisi ja minuudesta häviäisi. Koiran kuoleman sureminen on syvä mutta ei yksinomaan paha tunne.

Ovela Miira-koira sai surkean lopun

Koirissa ja ihmisissä on Yrsa Steniuksen mukaan paljon samanlaisia piirteitä. Lapsena koirankopissa itsekin viihtynyt ja koirista lohtua hakenut kirjailija tietää, että toiset lemmikeistä niin kuin ihmisistäkin ovat älykkäämpiä ja jopa huumorintajuisempia kuin toiset.

– Kaikki mäyräkoirani ovat olleet keskenään hyvin erilaisia ja eriasteisen älykkäitä. Tosilla ovat erittäin hyvät hoksottimet, ja toiset ovat ikään kuin aina vähän ulalla. Esimerkiksi Miira-koirani oli viisas mutta ennen kaikkea erittäin ovela. Kun se huijasi ja petkutti, menin aina sen lankaan, Stenius nauraa.

Miira keksi helposti konstit päästä monenlaisiin itseltä kiellettyihin paikkoihin. Jos se halusi esimerkiksi sängylle ja samassa auringon lämmittämässä läikässä olikin jo joku, Miira heittäytyi kovaa haukkuen ulko-ovelle teeskennellen, että on tulossa vieraita. Kun sängyssä olija syöksyi katsomaan, kuka tulee, koira syöksyi hänen jalkojen välistään sänkyyn. Siitä se piti sen jälkeen tiukasti kiinni kaikilla neljällä tassullaan.

Syksyisen hirvijahdin aikaan Miira karkasi usein syömään metsästäjien jättämiä teurastusjätteitä.

– Kun pimeän tullen menin hakemaan sitä, se tuli kiltisti sääressä kiinni kotiin. Kun oli enää 20 metriä ovelle ja oma huomio herpaantui, se teki stopin ja karkasi. Sitten se juoksi ja juoksi, niin kuin vain mäyräkoira pystyy, ja oli taas teurastusjätteiden luona – ja kaikki piti aloittaa alusta, Stenius muistelee.

Kekseliäs Miira-koira sai aikanaan itselleen tyypillisen, traagisen mutta myös vähän koomisen lopun: se söi itsensä kuoliaaksi ahmiessaan blinitaikinaa.

– Se onnistui avaamaan sellaisen oven, jota ei pitäisi saada auki. Se luikahti äitini kylpyhuoneeseen, jossa taikina oli turpoamassa, ja siihen sen elämä päättyi.

Koira on sosiaalinen kontaktikanava

Yrsa Stenius asuu nykyään suuren osan vuotta Ruotsissa ja on siellä monien tuntema julkisuuden henkilö.

Koirat ovat toimineet molemmilla puolilla Pohjanlahtea Steniukselle tärkeänä kontaktikanavana muihin ihmisiin. Välillä ihmiset ovat muistaneet hänet nimenomaan koiransa kautta: ”Kas, siinä tulee Indexin matte.”

– Kun olin 30 vuotta sitten muukalainen Tukholmassa, sain sen avulla hirveästi uusia yhteyksiä ja tuttuja. Ellei muusta voinut puhua, aina saattoi kommentoida koiraa, ja siitä alkoi keskustelu. Suomessakin tuntemattomat kommentoivat yhä enemmän koiraa ja ryhtyvät puhumaan – vaikka eivät ole edes humalassa!

Steniuksen mielestä suomalaiset ovat koirien suhteen nykyään naapureitaan sallivampia. Niitä saa edelleen kuljettaa mukanaan esimerkiksi joissain tavarataloissa ja pankissa. ”Steriilissä” Ruotsissa koirien ajatellaan likaavan liikaa julkisissa tiloissa liikkuessaan.

Iloitseva koira oppii parhaiten

Yrsa Stenius on kasvattanut lähes kymmenen koiraa ja toiminut sukulaistensa koirien kaverina. Kaikki omat koirat ovat olleet mäyräkoiria.

Stenius suosittelee rotua lujatahtoiselle mutta huumorintajuiselle ihmiselle.

– Ilman huumorintajua ei pärjää mäyräkoiran kanssa, koska sen kanssa aina tapahtuu. Sillä on hurjan voimakas oma tahto ja se saa aina kommelluksia aikaan, joita ei voi ennakoida; silloin ei auta muu kuin huumorintaju ja nauru.

Muutenkin jämäkkyys ja ilo ovat koiran kasvatuksen avainsanat. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin yhdessä vietetty aika.

– Kaksi ensimmäistä kuukautta, kun pentu on talossa, sen kanssa pitää olla koko ajan. Suosittelen myös pentukurssia, jolla taitava koirankasvatusta tunteva opettaja antaa perusneuvoja.

Stenius neuvoo, että pennulle on hyvä opettaa heti alussa tapa ottaa kontaktia katseella: kun koira on taipuvainen katsekontaktiin, se on myös taipuvainen tottelemaan. Koiraan on myös luotava senkaltaista läheisyyttä, että se tietää, kenelle se kuuluu. Kun pentu saa tulla tykö ja nuolla ihmisen suupieliä, se pystyy osoittamaan, että se on nöyrä ja ihminen on sen isäntä.

Koira-ajokortti koiran ottajalle

Koirat herättävät ihmisissä monenlaisia intohimoja. Maalla vihastusta aiheuttavat karkailevat koirat. Kaupungissa tunteenpurkauksia synnyttävät koirien jätökset ja yksin jätettyjen lemmikkien haukkuminen kerrostaloissa.

Yrsa Stenius muistuttaa, että koirat ovat eläiminä ja metsästäjinä viettiensä vankeja, eivätkä toimi aina sivistyneesti. Esimerkiksi hänen oma Index-koiransa tappoi kerran karattuaan parissa minuutissa kokonaisen kanalan.

Stenius tähdentää, että vaikka aina voi sattua tapaturmia, koiran pitäminen vaatii kasvatustaitoa. Lemmikit pitää saada tottelemaan, että ne eivät aiheuta muille harmia. Hänen mielestään koiran hankkijan pitäisikin suorittaa jonkinlainen ajokortti, ennen kuin saisi luvan edetä asiassa.

– Ihmisen pitää lemmikkiä ottaessaan tietää todella, mihin ryhtyy. Koiranhoitaminen ei ole aina vain helppoa, Stenius toteaa.

Steniuksen haastattelu Radio Novan Helmi-hetkessä. Keskustelua koirista ja kirjoista. Lue myös juttu Mirja Pyykön kirjasta Avec Lulu.

Kuvat: Kati Hyttinen ja Tammi.