Lappilainen majoitusyrittäjä aloitti jouluisen hyväntekeväisyystempauksen koronapandemian keskellä venyneen terveydenhuollon henkilökunnan hyväksi. Utsjoen terveyskeskuksella lahja on otettu vastaan häkeltyneenä.
Nuorgamin kylässä Utsjoella majoituspalveluita tarjoava Tomi Vartiainen kertoi eilen paikallisessa Facebook-ryhmässä, että hänen yrityksensä Nights of Northern Lights oy haluaa antaa joululahjan Utsjoen terveydenhuollossa työskenteleville. Yrittäjä lupasi tarjota työntekijöille saunaillan omistamissaan mökeissä.
– Vuosi on ollut rankka Covid-19 -tilanteesta johtuen, mutta Utsjoella tilanne on hoidettu esimerkillisesti lääkäri Heidi Eriksenin johdolla, sydämin kuorrutetussa päivityksessä sanotaan.
– Yrityksemme haluaa omalta osaltaan antaa kiitosta ja lahjoittaa teille yhteisen saunaillan mökeissämme uusien porealtaiden kera valitsemananne ajankohtana (sitten kun koronatilanne sen sallii), niin pääsette hemmottelemaan itseänne poreissa ja viettämään yhteistä aikaa saunan löylyissä, päivitys jatkuu.
Samalla Vartiainen haastoi muita yrittäjiä mukaan tempaukseen ja lahjoittamaan joulumieltä terveydenhuollossa työskenteleville.
6:24

