Tuntematon hyväntekijä toteutti Helkan lapsenlapsen tärkeimmän joululahjatoiveen – "Hän tarvitsee tätä enemmän kuin minä"

Stiga-jääkiekkopeli oli joensuulaisen Helka Sivosen viisivuotiaan lapsenlapsen joululahjatoiveiden ehdoton suosikki. Lapsenlapsi oli kirjoittanut jääkiekkopelistä kirjeen jopa joulupukille.

Isovanhempana Sivonen halusi toteuttaa lapsen toiveen. Nopeasti kävi kuitenkin selväksi, että lapsenlapsen suosikkipeli oli loppunut kaupan hyllyiltä.

– Miksi jätin ostosreissun näin myöhään? Ovatkohan ne loppuneet koko kaupungista? Sivonen kertaa tapahtumia sanomalehti Karjalaisessa julkaistussa kirjoituksessa.

Tuntematon antoi oman pelinsä

Hän kertoi harhailleensa Joensuun Prisman leluosastolla.

Sitten Sivonen huomasi hyllyjen välissä pipoon ja kasvomaskiin pukeutuneen miehen pitelevän hyppysissään kaupan viimeistä jääkiekkopeliä. Häntä ei voinut tunnistaa koronasuojuksien ja syvään vedetyn pipon alta.

– Spontaanisti kysyin, onko niitä pelejä sittenkin vielä jossain, Sivonen kertoo MTV Uutisille.

Tuntematon hyväntekijä kertoi jääkiekkopelin olleen valitettavasti kaupan viimeinen. Sivonen surkutteli tilannetta lapsenlapsensa puolesta, mutta hän ei halunnut viedä miehen peliä.

Sitten pipopäinen hyväntekijä teki yllättävän ehdotuksen.

– Sinun lapsenlapsi tarvitsee tätä enemmän kuin minä.

Toivoi lapsena samaa peliä lahjaksi

Tuntematon hyväntekijä kertoi toivoneensa lapsena itse samaa jääkiekkopeliä lahjaksi. Lapsuudenhaave oli tarkoitus toteuttaa tänä jouluna, mutta sen sijaan hyväntekijä halusikin toteuttaa Sivosen lapsenlapsen toiveen.

– Mie jaksan kyllä odottaa, 31-vuotiaaksi esittäytynyt hyväntekijä vastasi Sivosen mukaan.

Lämmin ele lämmitti mieltä. Hyvän mielen joulutarinan ainekset olivat kasassa.

– Hänellä oli kykyä eläytyä muiden asemaan, Sivonen kertoo.

Isovanhempana Sivonen toivookin, että hänen lapsenlapsensa oppisi hyväntekijän innoittamana muiden huomioimisen jalon taidon. Se olisi jääkiekkopeliäkin arvokkaampi joululahja.

Myös Joensuun Prisma halusi huomioida miehen teon. Myöhemmin kaupan henkilökunta kertoi Facebookissa tavoittaneensa pipoon ja suojamaskiin pukeutuneen hyväntekijän.

Lue myös:

    Uusimmat