Yllätyskäänne! Oscar-juontajan pesti kesti vain kaksi päivää

Kevin Hart jättää Oscar-pestin 2:18

Kevin Hart jätti paikkansa Oscar-gaalan juontajana, kun hänen vanhoja twiittejään kaivettiin esiin.

Koomikko Kevin Hart palkattiin vain kaksi päivää sitten juontamaan ensi helmikuussa järjestettävää Oscar-gaalaa. Hart hehkutti saamaansa mahdollisuutta ainutkertaisena tilaisuutena.

Ei mennyt kauaa, kun internetkäyttäjät kaivoivat esiin Hartin vuonna 2010 ja 2011 tekemiä homofobisia twiittejä. Yhdessä Hartin twiiteissä hän kuvaili erästä näyttelijää AIDSia mainostavaksi homomainostauluksi. Toisessa twiitissä Hart sanoi, että hän ei antaisi poikansa leikkiä nukketalolla, koska se on "homoa". Koomikko alkoi poistaa vanhoja twiittejä niiden tultua julkisuuteen.

Hart suuntasi ensin Instagram-tililleen, jossa hän kertoi Oscar-akatemian ottaneen häneen yhteyttä ja vaatineen häntä pyytämään anteeksi kommenttejaan. Koomikko ei ollut videota kuvatessaan halukas pyytämään kommentteja anteeksi.

– Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun tämä aihe tulee esiin. Olen puhunut siitä, olen kertonut, kuka olin silloin ja kuka olen nyt. En aio jatkaa takaisin palaamista ja muistella vanhoja, kun olen jo jatkanut eteen päin, Hart perusteli päätöstään.

– Saman energian, joka käytettiin vanhojen twiittien löytämiseen, olisi voinut käyttää vastausten löytämiseen kysymyksiin, joihin olen vastannut vuosi vuoden perään, koomikko jatkoi.

Tätä ennen Hart julkaisi Instagram-tilillään videon, jonka kuvatekstissä hän painotti elävänsä nykyään parasta elämäänsä ja olevansa positiivinen ihminen, samalla hän pyysi ihmisiä lakkaamasta etsimään syitä olla vihainen. Vastaus herätti oitis kritiikkiä.

– Tämä ei ole hyvä. Yksinkertainen, autenttinen, ymmärrystä tai katumusta näyttävä anteeksipyyntö olisi ollut niin helppo. Kuten twiittasin muutama viikko sitten, Hollywoodilla on yhä ongelma homomiesten kanssa. Päällepäin se ei ehkä näytä siltä. Pinnan alla tilanne on huomattavasti mutkikkaampi, koomikko Billy Eichner kommentoi Hartin vastausta saamaansa kritiikkiin.

Lopulta Hart päätti suunnata Twitter-tililleen ja kirjoitti anteeksipyynnön. Samalla hän ilmoitti jättävänsä juontokeikan tänä vuonna väliin.

– Olen tehnyt päätöksen astua syrjään tämän vuoden Oscar-juontajan paikalta. Tämä johtuu siitä, että en halua viedä huomiota iltana, joka on tarkoitettu niin monen taitavan artistin juhlistamiseen. Pyydän vilpittömästi anteeksi LGBTQ-yhteisöltä menneisyydessä tekemistäni tunteettomista kommenteista, Hart kirjoitti.

– Olen pahoillani, että satutin ihmisiä. Kehityn ihmisenä ja aion jatkaa samaan malliin. Tavoitteenani on tuoda ihmisiä yhteen, eikä jakaa meitä. Paljon rakkautta ja arvostusta Oscar-akatemialle. Toivon, että tapaamme jälleen, koomikko jatkoi.

Lue myös:

    Uusimmat