Migreenistä johtuva kivulias päänsärky, oksentelu ja erilaiset näköhäiriöt voivat saada alkunsa yllättävistä syistä.
Migreenikohtaukset ovat yllättävän tuttuja monelle. Useat tunnistavat migreenin laukaisevia tekijöitä, mutta joillekin syy kohtausten taustalla saattaa olla joskus epäselvä. Ota selvää, selittääkö tämä lista migreenikohtauksesi!
Nukut liikaa
Monelle ei tule yllätyksenä, että yöunien jääminen vähäisiksi saattaa aiheuttaa migreeniä. Harva on kuitenkaan tietoinen siitä, että myös liian pitkät yöunet saattavat laukaista migreenikohtauksen.
– Migreenille alttiiden ihmisten aivoille sopii mahdollisimman tasainen rytmi ja luotettavat rutiinit. Neuvon ihmisiä heräämään myös lauantaisin ja sunnuntaisin samaan aikaan kuin arkena, Montefiore Headache Centerissä New Yorkissa työskentelevä tohtori Dawn Buse kertoo.
Sen lisäksi, että liian pitkät tai liian lyhyet yöunet voivat aiheuttaa migreenikohtauksen, myös aikaero voi olla migreenin laukaiseva tekijä. Migreenistä kärsivien olisi tästä syystä syytä kiinnittää erityishuomiota lepoon etenkin silloin kun aikaero maiden välillä on suuri.
Lopetat stressaamisen
On yleisessä tiedossa, että stressi voi aiheuttaa migreenikohtauksen, mutta myös stressin jälkeinen rauhoittuminen voi laukaista päänsäryn. Kun elimistö palautuu stressistä, muuttuvat elimistöön vapautuvat aineet niin merkittävästi, että migreenikohtaus saattaa käynnistyä.
– Tästä syystä stressin käsitteleminen onkin ensiarvoisen tärkeää. Se ei ole helppoa, mutta sitäkin tärkeämpää, Buse toteaa.
Ulkona sataa
Sään vaikutuksista migreenikohtauksen alkamiseen ei olla saatu vielä virallista tutkimustietoa, mutta sairauden parissa työskentelevät ovat huomanneet, että useat migreenikohtauksista kärsivät ovat kommenttiensa perusteella antaneet osviittaa tälle faktalle.
– Potilaani kertovat usein, että he saavat useammin migreenejä sateisina päivinä, Jeffersonin yliopistollisen sairaalan Headache Centerin johtaja, tohtori Stephen Silberstein kertoo.
Estrogeenitasot muuttuvat
Estrogeenit eli naishormonit voivat vaikuttaa migreenikohtauksen alkamiseen. Elimistön estrogeenitasot muuttuvat kuukautisten aikaan, ehkäisypillereiden käytössä tapahtuneiden muutosten aikana, raskauden aikana, synnytyksen aikana, vaihdevuosien aikana. Estrogeenitasojen muutokset voivat aiheuttaa myös sen, että keho herkistyy entisestään muille ärsykkeille, jotka aiheuttavat migreenikohtauksia.
Voimakkaat ärsykkeet
Toisille migreenipotilaista voimakkaat tuoksut voivat aiheuttaa kohtauksia. Voimakkaita ulkoisia ärsykkeitä varten kannattaa siten varautua jo etukäteen – ei ole epäkohteliasta pyytää esimerkiksi kollegaa lakkaamaan käyttämästä hajuvettä, kun kyseessä on terveydellinen syy.
– Kirkkaat valot, voimakkaat hajut ja kovat äänet voivat laukaista migreenin, Buse kertoo.
Harrastat seksiä
Busen mukaan fyysiset ponnistukset voivat laukaista migreenin. Tästä syystä seksi voi aiheuttaa joillekin migreenikohtauksia. Syytä tähän ei tiedetä, mutta saattaa olla, että aivoissa fyysisten suoritusten aikana tapahtuvat muutokset johtavat joillain migreeniin. Toisaalta seksi voi parhaimmillaan myös ehkäistä migreenikohtauksia.
– Kun harjoitellaan säännöllisesti, elimistö oppii tuottamaan omia kipulääkkeitään, Silberstein kertoo.
Katso: Suurin pudottaja
Lue myös:
AVA / Heli Kuitunen
Lähde: Huffington Post
Kuvat: Shutterstock
Uusimmat
-
23:33
Brittiopiskelijan Kiina-tilauksesta mönki ikävä yllätys – "Luulin, että se oli lelu – ja sitten se liikkui"
-
23:00
NHL-ykkösvaraus heti sivuun – Mikael Granlundille sauma
-
22:49
Markku Kanerva puhui kritiikistä – "Ymmärrän"
-
22:41
Soihtuselkkaus keskeytti ottelun – Jonne Virtanen kertoi näkemyksensä Jokerit-kannattajista
-
22:37
Loton potti kohoaa kolmeen miljoonaan – Jokerista tänään kaksi 40 000 euron voittoa
-
22:06
Huippumalli Ashley Grahamin kylpyhuoneotos hämmentää: "Sinusta ei saa huonoa kuvaa"
-
21:55
Israel voimistaa maahyökkäystään Libanonissa
-
21:47
SM-liiga-valmentajalta raju vuodatus – yksi sana toistui: "Olen niin häpeissäni"
-
21:30
Usain Boltilta paljastus: Kovimmat tulokset jäivät saavuttamatta – "Valmentajani vihasi sitä"
-
21:27
SM-liigaseura Kärpistä hämmentävää faktaa – mitä ihmettä Oulussa tapahtuu?
-
21:14
Kamala Harris kutsui Putinia "murhanhimoiseksi diktaattoriksi" – näin Kreml kommentoi
-
20:47
Kalle Rovanperä hurjassa taistossa kolmanneksi – näin voittokamppailu ratkesi
-
20:32
Jokerit reagoi fanien savupommisekoiluun – tiukka jyrähdys
-
20:32
Kärpät lähellä karua sulamista – kärkikamppailussa tylyt lukemat
-
20:09
Kirja-arvio: Klinge – kyynärpäitä käyttänyt sivistysylimys henkeen ja vereen
-
20:08
Tällainen Pirjo Nuotio on mummina: "En ole koskaan viihtynyt hiekkalaatikolla"
-
20:07
Aleksander Barkovin tilanteesta uutta tietoa – nyt tipahti herkullinen Tampere-päivitys
-
20:01
Tykkimies teki natsitervehdyksiä, solvasi tummaihoisia ja uhkasi puukottaa jonkun – tuomio tuli
-
20:01
Pasin ojaan ajanut varusmies pääsi pälkähästä – oikeus hylkäsi kaikki syytteet
-
19:41
HIFK:lta ”täystyrmäys”, Iiro Pakarinen hurjana – Papilta pysäyttävää saarnaa
-
Lataa lisää