Mainos

Ylioppilastutkintoon ainekohtaiset reaalikokeet?

Opetusministeriö aikoo uudistaa ylioppilastutkinnon reaalikokeen vuonna 2005. Ministeriössä on valmisteilla asetus eri reaaliaineissa suoritettavista erillisistä kokeista. Uudistus on määrä viedä valtioneuvoston käsittelyyn tänä keväänä, kerrotaan OPM:stä.

Ylioppilastutkintolautakunnan työryhmä esitti jo viime keväänä siirtymistä ns. ainereaaliin yhden moniaineisen reaalikokeen sijasta. Tarkoituksena on varata reaaliaineille kaksi kirjoituspäivää, jolloin abiturientti voi samana keväänä tai syksynä suorittaa kahden reaaliaineen kokeet.

Opetusministeriöstä kerrotaan, että myös äidinkielen ylioppilaskokeen uudistamista nykyistä monipuolisemmaksi valmistellaan "samalla pöydällä". Kuumin keskustelunaihe ylioppilastutkinnon uudistuksessa koskee toisen kotimaisen kielen koetta, jonka asemaan seuraava hallitus joutuu taas vuorollaan ottamaan kantaa.

Opetusministeriön työryhmä on sekä viime että nykyisen hallituksen aikana esittänyt kokeen muuttamista nykyistä valinnaisemmaksi ns. rakennekokeilumallin mukaan. Näin toisen kotimaisen kielen voisi jättää suorittamatta, mutta uudistus on kaatunut kielipolitiikkaan.

Asiaa kaksi vuotta sitten valmistellut parlamentaarinen työryhmä ei päässyt yksimielisyyteen. Enemmistö esitti sekä ruotsin että suomen säilyttämistä pakollisina kokeina, mutta kokoomuksen ja SDP:n edustajat pitivät pakollista äidinkielen koetta riittävänä.

(MTV3STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.