Rikosoikeuden professori Matti Tolvasen mukaan syyttäjän voi olla vaikea osoittaa rikoksen tapahtuneen, sillä kadonneen ruumista ei ole löydetty. Syyttäjien on pystyttävä esittämään vankkaa näyttöä henkirikoksen vakaasta harkinnasta ja suunnitelmallisuudesta.
Varsinais-Suomen käräjäoikeus alkaa tänään käsitellä 27 vuoden takaista murhatapausta.
Turkulainen lakimies Ilpo Härmäläinen katosi elokuun 3. päivänä vuonna 1994. Viimeinen varma havainto hänestä tehtiin katoamispäivänä Turun keskustassa.
Katoamistapaus pysyi pitkään pimeänä. Härmäläinen julistettiin kuolleeksi omaisten pyynnöstä vuonna 2005.
Elokuussa käräjäoikeus vangitsi yllättäen Härmäläisen entisen liikekumppanin, nykyisin liki 68-vuotiaan entisen mainostoimistoyrittäjän. Miehelle on kertynyt vuosien saatossa muun muassa talousrikostaustaa. Hän kiistää murhan.
Lue myös: Tämä kaikki Ilpo Härmäläisen murhaajaksi epäillystä ex-yrittäjästä, 67, tiedetään – kauppasi mobiilisoittoääniä ja uhkaili alaistaan
"Uhrin vammoista ei voi sanoa mitään"
Rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen Itä-Suomen yliopistosta seuraa mielenkiinnolla, millaista näyttöä syyttäjällä on esittää oikeudelle. Koska ruumista ei ole löytynyt, riittävän näytön esittäminen syytteen tueksi voi osoittautua erittäin vaikeaksi. Poliisin etsinnät ruumiin löytymiseksi jatkuvat yhä.
– Kysymys on siitä, millä näytetään, että henkilö on kuollut niin, että toinen ihminen on kuoleman aiheuttanut. Myös rikosnimikkeen arviointi on aika vaikeata, jos ei ole uhria. Esimerkiksi murhan ja tapon väliseen rajanvetoon vaikuttaa se, millaista väkivaltaa uhriin on kohdistettu. Jos ei ole uhria olemassa, tai häntä ei ole löydetty, mahdollisesti uhrin vammoista ei voi sanoa yhtään mitään.
Murha on nimikkeenä ainut vaihtoehto, sillä jos teko katsottaisiin tapoksi, rikos olisi jo vanhentunut.
