Yksinhuoltajaisä on edelleen harvinaisuus

Yksinhuoltajaisä on edelleen harvinaisuus Suomessa, ilmenee Tilastokeskuksen perhetilastoista.

Viime vuonna lapsiperheistä vain alle kolme prosenttia oli sellaisia, joissa lasten kanssa asui ainoastaan isä. Yksinhuoltajaäidin huoltamia perheitä oli tuntuvasti enemmän eli 17 prosenttia lapsiperheistä.

Helsingin yliopiston sosiologian laitoksen tutkijan Anna-Maija Castrenin mielestä tämä ei ole yllättävä tieto. Hän kuitenkin korostaa sitä, ettei perhetilasto kerro aivan kaikkea.

- Me emme tosiasiassa tiedä sitä, että kuinka paljon on sellaisia perheitä, joissa lapset asuvat vuoroviikoin isän ja äidin luona. Esimerkiksi niin, että he ovat puolet ajasta äidin kanssa yhden vanhemman perheessä, ja puolet isän kanssa.

Castrenin mukaan perhetilasto on tehty sillä perusteella, missä lapset ovat vakituisesti kirjoilla. Toisin sanoen vain alle kolmessa prosentissa perheistä on sellainen tilanne, joissa lapset ovat kirjoilla isänsä luona.

- Jos on se tilanne, että lapsi on joka toinen viikko isän luona ja joka toinen viikko äidin luona, niin emme usein näe sitä isän joka toinen viikko olevaa perhettä mistään.

Castren uskoo, että lapset ovat usein kirjoilla äitiensä luona perinteisten käsitysten takia. Tämä ei kuitenkaan kerro sitä, kuinka paljon yksinasuvat isät osallistuvat eron jälkeen lastensa hoitoon, kasvatukseen ja elatukseen.

Lasten vanhemmat edelleen useimmiten avioliitossa keskenään

Yleisin lapsiperhe on yhä sellainen, jossa vanhemmat ovat avioliitossa keskenään. Tällaisia perheitä oli 62 prosenttia lapsiperheistä. Avoliitossa elävien parien perheitä oli paljon vähemmän eli 18 prosenttia kaikista lapsiperheistä.

Samaa sukupuolta olevien, rekisteröidyssä parisuhteessa elävien vanhempien lapsiperheitä oli 187 kappaletta.

Uusperheiden määrä lisääntyi edellisvuodesta hiukan. Perheitä, joissa vähintään yksi lapsista on vain toisen vanhemman lapsi, oli noin 54 000, mikä on noin 200 edellisvuotta enemmän.

Kaikkiaan suomalaisista eli lapsiperheissä noin 40 prosenttia. Joko lapsiperheessä, avio- tai avoliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa eli 76 prosenttia väestöstä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat