Viemäri tukossa? Kinkkurasvan lisäksi moni muukin ruoka-aine ja muu asia tukkii viemärin.
Joulun aikaan varoitellaan usein kinkkurasvan vaikutuksista viemäriin, mutta rakennusyhtiö JM Suomen vastuukorjaustöiden työnjohtaja Santeri Lehtola muistuttaa tiedotteessa myös muista viemärin tukkivista asioista ja ruoka-aineista.
Lehtolan mukaan suomalaisten viemärit tukkiutuvat yleisimmin niihin joutuneiden kuulumattomien esineiden ja ruoka-aineiden vuoksi. Kinkkurasvan lisäksi viemäreitä tukkivat niin kahvinpurut, kananmunankuoret, juustot sekä kovat vihannekset.
– Kaikenlaiset rasvat ovat ehdottoman kiellettyjä kaataa viemäristä alas. Niitä ei tule laittaa sinne edes lämpimällä vedellä jatkaen, työnjohtaja kertoo tiedotteessa.
Lehtola muistuttaa, että niin ruoantähteistä rasvaisimmat kuin heikoiten hajoavammatkin, kuten lihat sekä kovat vihannekset, tukkivat helposti mennessään koko viemäristön.
Viemäriin saa laittaa
- vessapaperia, virtsaa, ulostetta ja niiden huuhteluvettä