Yhteisöveroista tuli jättipotti verottajalle

Yritysten maksamat yhteisöverot kasvoivat viime vuonna lähes 60 prosentilla. Yhteisöveroista kertyi valtion, kuntien ja seurakuntien kassaan kuusi miljardia markkaa enemmän kuin vuonna 1995. Vuonna 1996 yhteisöveroja kertyi 16,2 miljardia. Edellisvuonna yhteisöveroja maksettiin 10,3 miljardia.

Yhteisöverojen tuotosta valtio saa noin 52 prosenttia ja kunnat noin 45 prosenttia. Seurakuntien osuus on noin kolme prosenttia. Yhteisöverotuloja saavat runsaasti mm. suuret kaupungit ja kunnat, joissa on teollisuuslaitoksia. Helsinki saa kuntien potista 28 prosenttia.

Yllättäen kassaan tulvineet yhteisöverotuotot ovat saaneet kuntien talouden sekaisin. Esimerkiksi Tampereen kassaan tuli viime vuoden lopulla lähes 37 miljoonaa ylimääräistä rahaa. Tampere saa kuntien yhteisöveroista kolme prosenttia. Tampereella arvioitiin vielä joulukuussa, että vuoden 1996 yhteisöverokertymä on 180 miljoonaa markkaa. Lopullisen tilityksen määrä oli kuitenkin 216,8 miljoonaa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat