Malmössä asuu noin 1 200 juutalaisen yhteisö. Heistä moni on huolissaan ja osa peloissaan suurmielenosoitusten alla. Israelin vastaiseen protestiin odotetaan huomenna 10 000–40 000 osallistujaa.
Malmön keskustassa sijaitseva Stortorgetin aukiolla komeilee kuningas Karl X Gustavia esittävä patsas. Ihmisiä istuu nauttimassa auringon lämmöstä, eikä kukaan kiinnitä erityistä huomiota poliiseihin ja poliisikoiriin.
Malmö isännöi tänä vuonna Euroviisuja, ja lukuisat poliisit näkyvät koko viikon ajan eri puolilla kaupunkia. Paljonko heitä on yhteensä, on salaista tietoa. Se tiedetään, että poliiseja on tullut ympäri maata ja heille on saatu apujoukkoja Norjasta ja Tanskasta.
"Huomio kansanmurhaan"
Stoppa Israel -verkoston puhenainen Pia Jacobsen on saapunut paikalle kertomaan mielenilmausten tavoitteista.
– Toivomme Euroopan heräävän. Israelin toimesta menossa on palestiinalaisten kansanmurha. Haluamme kiinnittää siihen huomion, itse Göteborgissa asuva Jacobsen kertoo.
– Israelin ei pitäisi kilpailla Euroviisuissa tänä vuonna. Venäjä jätettiin ulkopuolelle ja sama pitäisi tehdä Israelille.
Mutta onko sillä merkitystä, että äärijärjestö Hamas hyökkäsi ensin Israeliin?
– Me emme käy keskustelua Hamasista, vaan keskitymme kampanjamme tavoitteisiin, Jacobsen vastaa.
Asia on tärkeä. Hän käyttää kesälomaansa, jotta pystyy olemaan järjestelyssä täydellä teholla mukana.
Väkivallan riski on olemassa
Mielenilmauksiin on annettu ohjeita. Kasvoja ei pidä peittää, Palestiinan liput ovat sallittuja ja poliisia tulee totella.
– On olemassa riski, että mielenilmaisu muuttuu väkivaltaiseksi, Pia Jacobsen kuitenkin myöntää.
– Olemme kuitenkin antaneet hyvin selkeät toimintaohjeet siitä, miten haluamme mielenosoituksen etenevän. Kampanjan takana on jo lähes 70 organisaatiota.
