Yhdysvaltalaismediat saivat haltuunsa tuhansia sivuja koronajohtaja Faucin sähköposteja: Osoittaa maskiskeptisyyden ja epäilyn laboratorioteoriasta

8:11
Katso myös Uutisaamun Maailmanselittäjät: USA ja Kiina nokittelevat koronan alkuperästä.

The Washington Post, Buzzfeed News ja CNN ovat saaneet tietopyynnöillä haltuunsa tuhansia sivuja Yhdysvaltain johtavan tartuntatautilääkärin Anthony Faucin sähköposteja.

Yhdeksi maan koronakasvoksi nousseen Anthony Faucin, 80, sähköpostit sijoittuvat tammi-kesäkuuhun 2020 ja tarjoavat vilauksen kulisseista, kuinka koronakriisiin aiottiin vastata. BBC:n mukaan sähköposteja on yli 3 000 sivua. 

Viesteistä selviää muun muassa, että Fauci ja hänen kollegansa ottivat pandemian alkuvaiheina huomioon teorian, jonka mukaan koronavirus olisi vuotanut Kiinan Wuhanin laboratoriosta.

Kiistanalaisen teorian on kumonnut muun muassa maailman terveysjärjestö WHO, mutta teoria on noussut jälleen keskusteluihin, kun Yhdysvaltain tiedusteluraportti asiasta vuoti julkisuuteen.

Kolme Wuhanin virologisen instituutin tutkijaa oli joutunut raportin mukaan sairaalahoitoon ennen kuin koronaviruksen ensimmäiset tapaukset virallisesti havaittiin joulukuussa 2019. Tutkijoilla oli flunssan tai koronan kaltaisia oireita.

Fauci kertoo viestissään, että ”viruksen epätavalliset piirteet” saattavat viitata siihen, että virus on ”suunniteltu”.

Huhtikuussa 2020 Kansallisen terveysinstituutin johtaja Francis Collins lähetti Faucille sähköpostin otsikolla ”salaliitto saa vauhtia” ilmeisesti viitaten laboratorioteoriaan. Faucin vastaus viestiin on salattu.

Fauci sanoi tämän vuoden toukokuussa, että hän ei ole vakuuttunut viruksen luonnollisesta syntymisestä ja osoitti tukensa lisätutkimuksille.

Fauci skeptinen maskien suhteen

Viestit tuovat julki myös pohdintaa maskiohjeistuksesta, jota on arvosteltu sekavuudesta Yhdysvalloissa.

– Maskit ovat enemmänkin tartunnan saaneille, jotta he eivät levitä virusta eteenpäin, kuin suojaamaan ihmisiä viruksen saamiselta, Fauci kirjoitti silloiselle terveysministerille.

Fauci myös kertoi viestissä, ettei kaupasta ostetut maskit ole kovinkaan tehokkaita estämään viruksen leviämistä.

Trump ei sensuroinut Faucia

Iäkäs Fauci kertoi viesteissään CNN:n mukaan myös väsymyksestään. Helmikuussa hän vastasi toimittajalle olevansa todella väsynyt.

– Ei juurikaan unta näinä päivinä, hän kirjoitti.

Viesteistä käy ilmi myös se, ettei entinen presidentti Donald Trump tai hänen hallintonsa sensuroinut Faucia.

– Minua ei ole vaiennettu, tai sanottu, etten voisi puhua julkisesti tämän (Trumpin) hallinnon aikana, Fauci kertoi Buzzfeedin saamassa sähköpostivastauksessa kolumnistille, joka kysyi asiasta.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja