Kiina vihjailee: Koronavirus lähtöisin amerikkalaisesta laboratoriosta
Koronaviruksen varsinainen alkuperä on edelleen hämärän peitossa.
Maailman terveysjärjestö WHO:n tutkimusryhmä päätti matkansa koronaviruksen alkupaikkana pidetyssä Wuhanissa miltei tuloksettomana.
Eläintä, josta koronavirus siirtyi ihmiseen, ei löytynyt.
Ainoana lähes varmana havaintona oli, ettei virus ollut peräisin laboratoriosta niin kuin esimerkiksi Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump jatkuvasti väitti.
Nyt Kiina on omalta osaltaan lisännyt kierroksia laboratoriokeskusteluun.
Uutiskanava CNN:n mukaan Kiinan pääepidemiologi Zeng Guang vihjailee shanghailaisen lehden haastattelussa, että virus olisi lähtöisin amerikkalaisesta laboratoriosta.
Hän viittaa Marylandissa sijaitsevaan Yhdysvaltain armeijan Fort Detrickin biolääketieteen tutkimuslaboratorioon.
– Yhdysvalloilla on biologisia laboratorioita ympäri maailmaa. Miksi heillä on niin paljon laboratorioita, ja mikä on niiden tarkoitus? Guang sanoi haastattelussa.
– Monissa asioissa Yhdysvallat vaativat muita olemaan avoimia ja läpinäkyviä. Lopulta vaikuttaa siltä, että Yhdysvallat eivät itse ole, hän jatkoi.
Alussa tarkka kontrolli
Pandemian alussa kiinalaiset kontrolloivat CNN:n mukaan tiukasti koronaviruksesta liikkuvaa informaatiota.
Esimerkiksi tammikuussa 2020 valtion tiedotusvälineet kertoivat Mongoliassa pidätetystä miehestä huhujen levittämisen vuoksi. Mies oli jakanut videota, jossa hän väitti viruksen olevan yhdysvaltalainen bioase. Videota katsottiin lähes 14 000 kertaa.
Tunnelma kuitenkin muuttui, kun Kiinan viranomaisia alettiin arvostella niin maan sisältä kuin ulkopuolelta.
CNN:n selvityksen mukaan maalis-huhtikuun 2020 kiinalaisissa medioissa keskityttiin Fort Detrickin laboratorioon yhä enemmän.
Laboratorio johti ennen bioaseohjelmaa
Tilanne kulminoitui artikkeliin People´s Daily -lehdessä, jota pidetään kommunistisen puolueen äänitorvena. Artikkelissa vaadittiin Yhdysvaltain hallintoa antamaan "selvät vastaukset maailmalle" Fort Detrickin laboratoriosta.
Artikkelin salaliittoteoria juontuu vuoteen 2019, jolloin viranomaiset keskeyttivät laboratorion tutkimukset hetkeksi turvallisuussyistä. Silloin laboratoriossa tutkittiin muun muassa zika-virusta ja ebolaa.
Myöhemmin laboratorio todettiin kuitenkin turvalliseksi.
Kyseisen laboratorion salaliittoteorioiden alttiutta voi lisätä myös se, että Fort Detrick johti aikoinaan bioaseohjelmaa, joka loppui vuonna 1969.
Nykyään se keskittyy biologisten aseiden ja luonnollisten taudinaiheuttajien torjuntaan.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää