Yhdysvaltalaisäidin valokuva lasten ensimmäisestä etäkoulupäivästä nousi nettihitiksi: "Jos olemme rehellisiä, niin..."
Julie julkaisi realistisen kuvan etäkoululaisten ensimmäisestä kouluaamusta. Julieta haastatteli Good Morning America.
Yhdysvaltalaisella Julie Burtonilla on kaksi tytärtä: lukiossa ensimmäistä vuottaan aloittava Emma ja kuudennelle luokalle menevä Kate. 20. elokuuta hän nappasi lapsistaan hauskan ”takaisin kouluun” -kuvan, kun molemmat olivat vielä unten mailla kerrossängyssään. Hän herätti tytöt myöhemmin etäkoulupäivää varten.
Julie julkaisi kuvan Facebookissa ja siitä tuli nettihitti. Sille kertyi 1 300 tykkäystä, 5 400 jakoa ja 161 kommenttia. Takaisin kouluun -kuvissa tavataan nähdä iloisesti hymyileviä koululaisia uusissa tamineissa, mutta tätä kuvaa kiiteltiin sen realistisuuden vuoksi.
Kuvan oheen Julie oli kirjoittanut:
– Jos olemme rehellisiä niin....
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Ihmiset samaistuivat kuvaan
Kansasissa asuva Julie kertoo Good Morning American haastattelussa, että ihmiset näyttivät samaistuvan hänen otokseensa. Hän kertoo, että moni on ottanut kuvan samalla idealla omista lapsistaan.
– Tuo kuvasti monen tunnetilaa maaliskuussa, kun kaikki hoidettiin virtuaalisesti.
Emman ja Katen koulupäivä meni hyvin, vaikka he opiskelivatkin kotoa käsin.
Etäkoulussa on kuitenkin Julien mukaan omat ongelmansa. Koska molemmat aloittivat uudessa koulussa, oli kaikki vähän haasteellista ja menee aikaa, että he tottuvat asioihin.
– Lapset kaipaavat koulun sosiaalista puolta ja olisivat halunneet nähdä yhteisöllisyyttä.
Lähteet: Julie Burton / Facebook, Good Morning America
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää