Yhdysvaltain Pohjois-Korean erityislähettiläs siirtynee varaulkoministeriksi

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti torstaina paikallista aikaa nimittävänsä Stephen Biegunin maan uudeksi varaulkoministeriksi. Biegun on toiminut viime vuodesta lähtien Yhdysvaltain Pohjois-Korean erityislähettiläänä.

Erityislähettiläs korvaisi varaulkoministeri John Sullivanin, josta on määrä tulla Yhdysvaltain Venäjän-suurlähettiläs. Biegunin nimitys tarvitsee vielä senaatin hyväksynnän.

Nimitysuutinen on herättänyt huomiota, koska nykyisen ulkoministerin Mike Pompeon on epäilty hakevan ensi vuonna senaattiin Kansasin osavaltiosta. Tämän vuoksi Biegunista voisi tulla jossain kohtaa ainakin väliaikaisesti maan ulkoministeri.

Arvostettu taustavaikuttaja

Uutistoimisto AFP kertoo, että yhdysvaltalaisen viranomaislähteen mukaan Biegunin on määrä jatkaa erityislähettilään toimessaan. Hän aloitti tehtävässä viime vuonna Trumpin ja Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin historiallisen ensimmäisen tapaamisen jälkeen.

Pohjois-Korean viranomaiset eivät aluksi lämmenneet Biegunille. Koska maiden johtajat kävivät keskenään suoria neuvotteluja Pohjois-Korean ydinohjelmasta, eivät paikalliset viranomaiset kokeneet tarpeelliseksi tehdä liiemmin yhteistyötä erityislähettilään kanssa.

Lokakuussa Biegun kuitenkin tapasi Pohjois-Korean pääneuvottelijan Kim Myong-gilin Ruotsissa. Pohjois-Korea käveli neuvotteluista ulos kesken kaiken, mutta Yhdysvallat julkaisi kohtaamisesta verrattain myönteisen tiedotteen.

Tiedotteessa kerrottiin, ettei kaikkia käsiteltäviä asioita ollut edes määrä ratkaista tapaamisen yhteydessä. Yhdysvallat myös kertoi osapuolten tapaavan vielä toistamiseen.

Biegun on Yhdysvalloissa varsin arvostettu. 56-vuotias republikaani on toiminut uransa aikana erinäisissä taustarooleissa niin maan kongressissa kuin entisen presidentin George W. Bushin hallinnossakin.


Lue myös:

    Uusimmat