Yhdysvalloissa eniten todettuja koronavirustartuntoja koko maailmassa – yli 80 000

Trump lopettamassa karanteenit, vaikka korona leviää vauhdilla –"Yhdysvallat on nyt siinä tilantessa kuin Kiina kuukausi sitten" 10:27
Viiden jälkeen :Trump lopettamassa karanteenit, vaikka korona leviää vauhdilla. 24.3.

Trump ehdotti maan jakamista riskitasojen mukaan.

Yhdysvalloissa on nyt maailmanlaajuisesti eniten todettuja koronavirustartuntoja, kertoo muun muassa yhdysvaltalaislehti New York Times. Lehti viittaa omaan tiedonkeruuseensa pohjautuviin laskelmiin.

Myös maailmanlaajuista tartuntatilannetta seuraava Johns Hopkins -yliopisto kertoo tartuntojen ohittaneen Yhdysvalloissa aiemman kärkikaksikon Italian ja Kiinan. Yliopiston mukaan 330 miljoonan ihmisen Yhdysvalloissa on jo noin 82 400 tartuntaa.

Uutistoimisto AFP:n mukaan virallista tartuntatilastoa maassa pitää Yhdysvaltain tautikeskus CDC. Sen mukaan todettuja tartuntoja oli torstai-iltaan mennessä yhteensä 68 440.

Trump: Kiinan luvuista ei voi tietää

Italiassa oli myöhään torstaina Johns Hopkins -yliopiston mukaan noin 80 600 ja Kiinassa 81 800 tartuntaa. Maailmalaajuisesti todettuja tartuntoja on yli puoli miljoonaa. Ainakin 120 000 ihmisen kerrotaan jo parantuneen viruksen aiheuttamasta taudista.

Luvut vaihtelevat jonkin verran esimerkiksi eri medioiden omissa laskelmissa. Todellisen tartuntamäärän arvioidaan joka tapauksessa olevan huomattavasti todettuja tapauksia suurempi.

Erityisesti Kiinan suhteen on epäilty, että maa ei välttämättä ole kertonut kaikista todetuista tartunnoista julkisuuteen. Epäilijöihin lukeutuu myös Yhdysvaltain presidentti Donald Trump.
– Kiinan luvuista ei voi tietää, hän sanoi.

Trumpin on määrä keskustella piakkoin puhelimessa Kiinan presidentin Xi Jinpingin kanssa. Presidenttien asialistalla on esimerkiksi koronaviruspandemia. Ylimääräistä jännitettä keskusteluun tuonee se, että Trump on toistuvasti käyttänyt pandemian yhteydessä termiä "kiinalaisvirus".

Lisäksi presidenttien on määrä keskustella kauppapolitiikasta.

Yhdysvalloissa kuollut jo lähes 1 200 ihmistä

Yhdysvalloissa noin 40 prosenttia väestöstä on erilaisten liikkumisrajoitusten piirissä. Useilla alueille sairaalat ovat kertoneen kapasiteettinsa loppuvan hoitoa tarvitsevien määrän lisääntyessä.

Johns Hopkins -yliopiston mukaan viruksen seurauksena on Yhdysvalloissa kuollut jo lähes 1 200 ihmistä. Yksi viruksen keskeistä leviämisalueista on New York, jossa kuoli viimeisen vuorokauden aika noin sata ihmistä.

Jakolinjat koronatestien perusteella?

Aiemmin torstaina Trump kertoi haluavansa jakaa maan riskitasojen mukaan. Trumpin mukaan paremmat testaukset mahdollistavat koronavirusuhkan kartoittamisen paikallisella tasolla, kertoo muun muassa uutiskanava CNN.

Presidentin näkemykset selviävät osavaltioiden kuvernööreille osoitetussa kirjeessä, jonka Valkoinen talo julkaisi torstaina.

Trump ehdottaa, että maakunnat kategorisoitaisiin uusien testauksiin pohjautuvien kriteerien mukaisesti korkean riskin, keskisuuren riskin ja matalan riskin alueisiin.

Hänen mukaansa uudet suunnitelmat tehtäisiin läheisessä yhteistyössä terveydenhuollon asiantuntijoiden kanssa.

Trump on aiemmin ilmaissut halukkuutensa koronaviruksen vuoksi asetettujen eristystoimien poistamiseen mahdollisimman nopealla tähtäimellä. Syynä tähän on niiden kova hinta maan taloudelle. Aiemmin Trump kertoi, että hän haluaa saada Yhdysvallat auki pääsiäiseen mennessä.

Tätä alle kolmen viikon päähän ulottuvaa suunnitelmaa kritisoitiin kuitenkin laajasti. Eristystoimien liian aikainen poistaminen voisi mahdollistaa sen, että tauti lähtisi leviämään uudelleen.

Lue myös:

    Uusimmat