Yhdysvalloissa ammuttu juhlissa, kaksi kuollut ja useita kriittisessä tilassa – uhrit mahdollisesti yliopisto-opiskelijoita

Yhdysvalloissa kaksi ihmistä on kuollut ja useita on saanut vammoja ampumisessa Texasissa.

Amerikkalaismedian mukaan ampuminen tapahtui juhlissa Greenvillen kaupungissa hieman ennen puoltayötä lauantaina. Tapahtumien kulku on vielä epäselvä ja poliisi etsii ampujaa.

Texas Tribunen mukaan sheriffinviraston edustaja Buddy Oxford kertoi lehdistötilaisuudessa, että ampumisen silminnäkijät eivät ole olleet yhteistyöhaluisia poliisin kanssa. Lehdistötilaisuuden aikaan poliisilla ei vielä ollut antaa ampujan tuntomerkkejä.

Uutiskanava CNN:n mukaan ampuminen tapahtui juhlatilassa, jonka oli vuokrannut veljeskunta läheisessä Commercessä sijaitsevasta Texas A&M -yliopistosta. Poliisi ei ole vielä vahvistanut tietoa tai kommentoinut sitä, onko uhrien joukossa opiskelijoita.

Tiedot ampumisessa haavoittuneiden tai muuten loukkaantuneiden määrästä vaihtelevat. Joidenkin tietojen mukaan eriasteisia vammoja on saanut kymmenen ihmistä, toisten mukaan 14. Poliisi on kertonut, että tilassa oli tapahtuma-aikaan ainakin 750 ihmistä.

Läheisestä sairaalasta kerrottiin uutistoimisto AP:lle, että heillä oli hoidossa kolme ampumisen uhria, joista kaikki olivat kriittisessä tilassa.

Lue myös:

    Uusimmat