Pihajuhlat päättyivät luotisateeseen: Poliisi saapui täyden kaaoksen keskelle Yhdysvalloissa – kaksi nuorta aikuista menetti henkensä

Yhdysvalloissa New Yorkin osavaltiossa joukkoammuskelu – ainakin kaksi kuollut, yli 10 loukkaantunut 0:57
Video: Yhdysvalloissa verinen joukkoammuskelu – tapahtumapaikalla oli suuri poliisioperaatio

Yhdysvalloissa New Yorkin osavaltiossa Rochesterin kaupungissa tapahtui viime yönä paikallista aikaa ampumavälikohtaus, jossa kuoli poliisin mukaan kaksi ihmistä. Lisäksi 14 ihmistä loukkaantui.

Ampumisessa sai surmansa nuori nainen ja nuori mies. Poliisin mukaan kuolleet ovat 18–22-vuotiaita. Loukkaantuneiden vammat eivät ole poliisin mukaan hengenvaarallisia.

ABC Newsin mukaan poliisipäällikkö Mark Simmons kertoi tiedotustilaisuudessa, että noin 100 ihmistä oli kerääntynyt pihajuhlaan, kun ampuminen alkoi puoli yhden aikaan yöllä.

Ketään ei ole kiinniotettu

Poliisin mukaan on vielä liian aikaista sanoa, oliko ampujia yksi vai useampi. Epäselvää on myös, kuka oli mahdollinen ampumisen kohde. Ketään ei ole vielä pidätetty tapaukseen liittyen.

– Tämä on todella suuri tragedia. On ennenkuulumatonta, että tapauksessa on 16 uhria. Yhteisömme käy läpi tällä hetkellä niin paljon asioita liittyen tähän tragediaan, Simmons sanoi tiedotustilaisuudessa ABC:n mukaan.

– Teemme (poliisi)osastona kaikkemme, että saamme tekoon osallistuneet tuotua oikeuden eteen.

Paikalla oli täysi kaaos

Viranomaiset vastaanottivat hätäpuheluja tapahtumapaikalta ja saapuivat paikalle useiden yksiköiden voimin. Tuolloin noin 100 ihmistä juoksi poispäin ampumispaikalta. Paikallinen 13 Wham -media kuvailee, että paikalla oli täysi kaaos.

ABC Newsin mukaan ennen hätäpuheluja poliisi ei ollut tietoinen siitä, että kyseiset juhlat oli järjestetty. Tapahtumapaikalta ei ollut tullut valituksia esimerkiksi metelistä.

Poliisipäällikkö olikin turhautunut myös siitä, että ihmiset järjestävät suuria kokoontumisia koronaviruskriisin aikana, vaikka suurten kokoontumisten järjestäminen kaupungissa on kielletty.

Lue myös:

    Uusimmat