Kaliforniassa jälleen joukkoampuminen – ainakin kolme ihmistä kuollut ja neljä haavoittunut

Viranomaislähteen mukaan kaikki kuolleet olivat naisia.

Ainakin kolme ihmistä on kuollut ja neljä haavoittunut joukkoampumisessa Los Angelesissa varhain lauantaiaamuna paikallista aikaa, kertoo uutiskanava CNN.

Los Angelesin pelastuslaitos löysi ampumapaikalta kolme kuollutta ja kaksi haavoittunutta. Lisäksi kaksi haavoittunutta oli pelastuslaitoksen tiedottajan mukaan hakeutunut itse sairaalahoitoon. Kahden haavoittuneen tila on kriittinen.

Ampuminen tapahtui Beverly Hillsin ulkopuolella Beverly Crestissä.

Viranomaislähde on kertonut Los Angeles Timesille, että kaikki kuolleet löydettiin kadulla olleesta autosta ja haavoittuneet olivat läheisen talon edustalla. Toinen viranomaislähde on kertonut lehdelle, että kaikki kolme kuollutta olivat naisia.

Poliisin mukaan tapahtumapaikalla oli ollut kokoontuminen

Bruce Borihanh Los Angelesin poliisilaitokselta kertoi Los Angeles Timesille, että ampuminen tapahtui lyhytaikaiseen käyttöön vuokratun asunnon ulkopuolella. Talossa oli poliisin mukaan jonkinlainen kokoontuminen.

–  Kutsumme sitä kokoontumiseksi, kunnes olemme haastatelleet paikalla olleita. Sen jälkeen voimme saada selville, minkälaisesta kokoontumisesta on ollut kyse, Borihanh sanoi.

Borihahnin mukaan hyökkäys ei ollut sattumanvarainen. Lähialueen asukkaat olivat kertoneet poliisille nähneensä useiden autojen ajavan pois tapahtumapaikalta vain minuutteja ampumisen jälkeen.

Viranomaiset hinasivat tapahtumapaikalta lauantai-iltapäivällä pois mustan katumaasturin, jossa oli luodinreikiä molemmissa kyljissä sekä matkustajan puoleisessa ikkunassa.

Joukkoampuminen oli jo kolmas viikon sisällä Kalifornian osavaltiossa.

Viime viikonloppuna Monterey Bayssä kuoli 11 ihmistä ja alkuviikosta seitsemän Half Moon Bayssä.

Lue myös:

    Uusimmat