Yhdysvallat palasi tosiasioihin ilmaston lämpenemisessä – mutta palaako aika loppuun arktisella alueella?

Amerikka on palannut, Joe Biden linjasi ulkopolitiikkaansa heti virkakautensa aluksi. Supervallan paluu tuntuu Rovaniemeä myöten. Ei sotaharjoituksena (vaikka sellainen joskus taas toteutuisikin), vaan ilmaston lämpenemisen vakavasti ottamisena, kirjoittaa MTV uutisten ulkomaantoimittaja Janne Hopsu kommentissaan. 

Kun presidenttinä Donald Trump piti päänsä tosiasioita pakenevassa mustassa aukossa, hänen ulkoministerinsä Mike Pompeo kielsi koko ilmastonmuutoksen Arktisen neuvoston kokouksessa Rovaniemellä kaksi vuotta sitten.

Samainen neuvosto päätti juuri kokouksensa Reykjavikissa. Ei etänä, vaan ihan lihana ja verenä paikan päällä. 

Ilmastonmuutoksen voi taas lausua ääneen. Globaali systeeminen ongelma on jälleen mukana virallisissa julistuksissa, ja uudessa vuoteen 2030 saakka ulottuvassa strategiassa. 

John Kerry, entinen ulkoministeri, on Bidenin "ilmastotsaari", mutta rapakon takaa paikalla oli ulkoministeri Anthony Blinken.

Hän oli tietysti tapaamassa venäläistä virkaveljeään Sergei Lavrovia, jos vaikka kesäkuuksi puhuttu suurvaltajohtajien huippukokous onnistuisi, kun Biden käy Euroopassa.

Ilmaston lämpeneminen lisää kaupallistakin merenkulkua pohjoisilla vesillä, ja luonnonvaroja piisaa. Nämä synnyttävät kilpailua ja kyräilyä.

Venäjä on kasvattanut asevoimiaan arktisella alueella, Yhdysvallat tulee kaukana perässä. Kiina änkeää samoille kulmille tavoitellen kaivoksia ja lentokenttiä.

Arktiset alkuperäiskansat eivät ole vahvoilla tässä köydenvedossa. Lapissa vastustetaan haaveiltua Jäämeren junarataa. Se tuo mieleen romanttisen karskeja kuvia kylmästä raudasta, ahavoituneista miehistä ja rahatukuista, mutta on ylimielisimmillään uuskolonialismia.

Tänään on uutisoitu myös, että Etelämantereesta on lohjennut maailman suurin jäävuori – jättilohkare on 70 kilometriä pitkä ja 25 kilometriä leveä. Katso video: 

Lämpötila alueella nousee huolestuttavaa vauhtia

Huolestuttavaa? On. Huolestuttavampaa on – uskokaa pois – se, että lämpötila arktisella alueella on noussut noin kolme kertaa vauhdikkaammin kuin maapallolla keskimäärin.

Arktisella alueella on paljon jäätä ja routaista maata. Kun jää sulaa, merenpinta nousee (monimutkaisen mekanismin kautta jään sulaminen pohjoisessa näkyy etelässä, ja toisin päin).

Kun ikirouta sulaa, vapautuu ilmastoa tehokkaasti lämmittävää metaania, ja ikiroudalle rakennettu infrastruktuuri alkaa pettää erilaisten saastuttavien teollisuuslaitosten alla. Seuraa ympäristöonnettomuuksia erityisen herkässä ja vaikeasti puhdistettavassa luonnossa. 

Reykjavikin kokoukseen osallistuneen ulkoministeri Pekka Haaviston mukaan Venäjälläkin tiedostetaan nyt  talouden ja pohjoisen ympäristön kovat faktat.

Yhteistyö alueen ihmisten ja arktisen luonnon hellävaroen kohtelemiseksi ja kunnioittamiseksi voi hieman lämmittää Washingtonin ja Moskovan jääkylmiä suhteita.

"Amerikan paluu" tosiasioiden kieltämisen avaruudesta on yksinkertaisen järkevää. Tervetuloa takaisin.

Arktinen neuvosto voi jo sellaisenaan, epäpoliittisena toimijana, osaltaan pelastaa pohjoista luontoa, ja siinä sivussa vaikka hidastaa merenpinnan nousua. Sen liepeillä Blinkenin ja Lavrovinkin kannattaa hieroa sopua.

Lue myös:

    Uusimmat