Mika Hentunen: Trumpin perintö. Supervallan kohtalonkysymykset. Docendo 2021. 348 s.
Yhdysvaltojen johtaminen ei ole enää arvuuttelua.
Joe Biden ei viesti sosiaalisessa mediassa heti aamuyöstä alkaen. Hän puhuu hitaasti ja rauhallisesti. Se johtuu korkeasta iästä, änkytyksen hallinnasta ja persoonasta.
Paluu täyspäiseen supervallan presidentin kommunikointitapaan ja päätöksentekoon Donald Trumpin jälkeen tuntuu raikkaalta.
Yleisradion kokeneen ulkomaantoimittajan, Yhdysvalloissa eri aikoina yhteensä vuosikymmenen asuneen Mika Hentusen kirja on toimiva yhdistelmä paikan päällä -raportointia, asiantuntijahaastatteluja, yhteenvetoja ja otteita päiväkirjastaan ”kohtalonvuonna” 2020.
Kirjan kaari ulottuu kuitenkin jo vuosituhannen vaihteeseen ja al-Qaidan terrori-iskujen monenlaisiin seuraamuksiin.
Maailma on muuttunut siitä, kun Biden toimi Barack Obaman varapresidenttinä, mistä on vain hieman yli neljä vuotta.
Kiinan kovapintainen itsevarmuus on tullut vahvasti esiin, Vladimir Putinin Venäjä maalaa itseään nurkkaan, ilmasto lämpenee, koronapandemia piinaa jo toista vuotta.
Näihin Trump vaikutti, tietenkin, vain osin. Mutta hän teki voitavansa, jotta Yhdysvaltain suhteet tärkeimpiin liittolaisiin, EU:hun ja sotilasliitto Natoon, muuttuivat historiallisen huonoiksi. Ilmastokriisille hän viittasi kintaalla, koronaepidemiaa hän katsoi henkilökohtaisen kannatuksensa kautta.
Suhde Putiniin oli outo, ja josta ei ole kaikki vielä tullut julki, uskallan sanoa. Hentusen mukaan Yhdysvalloissa moni arvioi, että Helsingin huippukokouksessa Trump antoi vaikutelman että jopa pelkäsi Putinia. Ainakin itänaapurin johtaja vei tiedotustilaisuudessa Trumpia kuin litran mittaa.
Sotilaallisesti ja taloudellisesti Kiina, ja sotilaiden poistuminen Afganistanista sen sijaan yhdistävät Trumpia ja Bidenia.
Kotimaansa politiikkaa ja yhteiskunnallista ilmapiiriä hän myrkytti tavallisten perheiden ruokapöytiin asti.
Trump ei pystynyt nielemään vaalitappiotaan
Trump tosin on maata jakavan kulttuuristen ja arvojen kamppailun ilmentymä, ei sen keksijä. Mutta hän teki kaikkensa, jotta henkinen maaperä happamoituisi mahdollisimman paljon.
Vaalitappiotaan hän ei ole kyennyt nielemään. Se jos mikä on huonosta itsetunnosta kärsivän häviäjän piirre.
Jos tämä kaikki on päässyt unohtumaan tai jos on halunnut aktiivisesti unohtaa ja siirtyä asioissa eteenpäin, Hentunen muistuttaa, millaista se oli vielä hetki sitten, ja kuinka työlästä seuraajilla on paikata rikottua ja rakentaa uutta kotimaassa ja maailmalla.
Vaikka tapahtumat ovat tiedossa, kirjaa lukiessa silti odottaa, milloin ja miten kohtalonhetket lähestyvät.
Trumpin taukoamaton meuhaaminen, rasistisen äärioikeiston liehittely (jota hyvin monet republikaanipoliitikotkin arvostelivat), vaalikamppailu, vaalit, ja tuloksen poskettomat kiistämisyritykset.
Kohtalonvuoden punaisen langan rinnalla Hentunen käsittelee neljää keskeistä teemaa maan kannalta.
Osalla niistä on suora globaali merkitys: Yhdysvaltain vanha kaksipuoluejärjestelmä, kasvava ja yhä monikulttuurisempi väestö, ilmastonmuutos, ja kansainvälinen asema ja toiminta.
Käytännön kaksipuoluejärjestelmä on menestyksellä sulkenut pois muut yrittäjät, yksittäiset kongressiedustajat pois lukien. Kongressi on muuttunut entistä puoluekuriuskollisemmaksi ja joustamattomammaksi, mitä Hentunen kuvaa monin esimerkein.
Ilman Roope Ankan rahavaroja presidentiksi on turha haaveilla. Puoluekoneistojen kampanjoinnit nielevät valtavia summia dollareita.
Kulttuurisia jakolinjoja kuvastaa se, kuinka ihmiset kännykkäsovelluksellaan voivat valita kauppansa sen mukaan, onko niiden linja demokraattien tai republikaanien arvojen mukainen.
Maan väestö on dynaaminen ja keski-ikä nuori vanhenevaan Eurooppaan verrattuna
Yhdysvallat on yhä siirtolaisten unelmakohde. Sinne tulee väkeä luvan kanssa ja laittomasti. Muiden kuin valkoihoisten määrä kasvaa, samoin koko väestö.
Poliitikoilla ja puolueilla on entistä enemmän tekemistä pitääkseen tai houkutellakseen yhä monimuotoisemman yhteiskunnan äänestäjiä taakseen. Yksi Hentusen esimerkki ovat konservatiiviset, republikaaneja kannattavat nuoret, joille ilmastonmuutos on tärkeä asia.
Energiamurros mullistaa Yhdysvaltojakin, mutta miten se vaikuttaa tavallisen kaivosmiehen käsitykseen politiikasta? Entä suhde aborttiin, joka on monelle merkittävin syy valita presidentti- tai kongressiehdokkaansa? Tasapainoilua riittää.
Trump uskoi järkähtämättömästi kykyynsä tehdä sopimuksia ja hoitaa asiat kahden kesken maailman miesjohtajien kanssa. (Angela Merkeliä hän ei voinut sietää.)
Tosi-tv oikeassa maailmassa ei tuonut tuloksia. Pohjois-Korea kyhää yhä lisää ydinaseistustaan. Kiinan Xi Jinping ei suostunut Trumpin pyyntöihin. Emmanuel Macron käytti Trumpin keinoja tähän itseensä, ja hurmasi kongressissa puhumalla asioista, jotka Trumpille olivat punainen vaate.
Biden lupasi palauttaa Yhdysvallat monenkeskiseen toimintaan
Hentusen haastatteleman politiikan vaikuttajan, hollantilaissyntyisen Hans Binnendijkin mukaan uutta on, että Biden pyrkii häivyttämään kotimaan ja kansainvälisen politiikan eroa kun se on mahdollista, kuten ilmastoksymyksissä. Joustavaa ajattelua ikääntyneeltä presidentiltä.
Sivuilla pääsevät ääneen myös monet tavalliset ihmiset erilaisin taustoin eri puolella suurta maata. Eikä kaikki ole politiikkaa. Hän käy muun muassa seuraamassa harvinaista täydellistä auringonpimennystä Oregonissa, minne on pakkautunut suuri joukko ihmisiä periyhdysvaltalaisella innolla ja perusteellisuudella.
Hentunen jututtaa maastopalojen ja muiden luonnonkatastrofien uhreja, ja vastikään kansalaisuuden saaneita siirtolaisia. Ruokapöydässä hän istuu republikaaneja äänestävien kanssa, ja jutustelu pysyy fiksuna, sellaisena, jota niin monet toivovat palaavaksi. Kunnon ihmisiä erittäin suuri osa läpi kirjan, vaikka poliittiset näkemykset poikkeaisivat toisistaan.
Montanan Buttessa – Hiski Salomaan ”Piutti” kupletissaan Lännen lokari - asui parhaimmillaan kolmisen tuhatta suomalaista. Entisen kaivosalueen asukkailla on sellaisia sukunimiä kuten Karvinen ja Laitinen.
Isovanhemmista on hauskoja ja nostalgisia muistoja, kuten hiljaisuus kahvia ryystäessä sokeripalan läpi.
Washingtonissa suomalaistoimittajille ei ole kovin usein asiaa Valkoiseen taloon
Trumpin aikana Sauli Niinistö kävi siellä visiitillä, josta muistamme ehkä parhaiten sen, miten Niinistö pyyhkäisi pois polveltaan Trumpin kouran. Timo Soini ulkoministerinä pistäytyi myös D.C:ssä rehevän persoonansa kanssa.
Hentunen antaa huomionarvoisen käytännön ohjeen Washingtonissa vierailevalle poliitikolle. Siellä aika nimittäin on kultaakin kalliimpaa.
”Sinne pitää mennä selkeän ja vahvan oman viestin kanssa, jos haluaa erottautua.” Median edessä on hyvä olla valmiina tarkkaan valmisteltu ytimekäs viesti keventävällä ”punch linella”. Maaperääkin on tärkeää pehmentää jo paljon etukäteen, jos siihen vain on yhteyksiä ja voimavaroja.
Suomen suhteet Yhdysvaltoihin ovat mutkattomat
Sille voimme tehdä kuitenkin vain parhaamme, että olisimme Ruotsia näkyvämpiä ja tunnetumpia. Pääministeri Sanna Marinin Time-lehden kansinäkyvyys aja myötä hukkuu huomiosekamelskaan.
Pääministeri Stefan Löfven sai Valkoisessa talossa Trumpin vakuuttumaan ruotsalaisten bisnestaidoista. Mutta Ruotsi oli nopea jo 1783, jolloin se tunnusti Yhdysvallat itsenäiseksi Britanniasta.
Hentunen muistuttaa, että Biden on suuri Ruotsin ystävä. Bidenin kotiseutu Delawaressa on entistä Uutta-Ruotsia, vaikka muutti sinne suomalaisiakin. Biden oli myös aktiivinen Ruotsin ystävyyskerhoissa vuosikymmenien ajan.
Päiväkirjaotteet syventävät kerrontaa
Niissä voi tuulettaa tuntoja. Työ myös on välillä aikaerojen, pääkaupungin kostean kesähelteisyyden, flunssien ja pitkiksi venyvien työkeikkojen seurauksena joskus fyysisesti rankkaa. Tekemättömät hommat painavat niskassa. TV-ruudussa näkyy työstä vain murto-osa.
Kirjan tuoreimmat asiat ovat tältä keväältä. Se näkyy joissakin painovirheissä. Toistoa on joissakin kohdin, mikä johtuu osin päiväkirjaotteiden mukanaolosta.
Viime aikojen useiden Yhdysvaltoja eri näkökulmista käsittelevien kirjojen joukkoon Hentusen Trumpin perintö on mainio lisä.