Yhdysvallat katkoi huhuilta siivet – nyt puhuu Irakin pääministeri: "Luonnoksena lähtenyt" vetäytymiskirje saapui allekirjoitettuna ja eri kielille käännettynä

Suomen Bagdadin-suurlähetystö kommentoi yöllistä iskua – Yhdysvallat kehottaa kansalaisiaan poistumaan Irakista 4:40
Yhdysvallat kehotti kansalaisiaan poistumaan Irakista tammikuun alussa pian Irakiin tehdyn lennokki-iskun jälkeen

Irakin pääministeri Adil Abdul-Mahdi kertoo vastaanottaneensa eilen kirjeen, jossa Yhdysvallat ilmoittaa joukkojensa vetämisestä Irakista.

Kirjeen olemassaolo nousi julkisuuteen eilen. Yhdysvallat kuitenkin korjasi pian kirjeen tultua julki, että se oli allekirjoittamaton luonnos, jota ei pitänyt lähettää. Puolustusministeri Mark Esperin mukaan päätöstä vetäytymisestä ei ole tehty.

Irakin pääministeri Mahdi kuitenkin sanoo saaneensa kirjeen allekirjoitettuna ja eri kielille käännettynä. Mahdin mukaan kirjeessä käsitellään amerikkalaisjoukkojen uudelleensijoitusta ja valmistetaan niitä siirtymään maasta.

Esikuntapäällikkö: Kyseessä oli luonnos

Aiemmin on kerrottu, että kirjeen mukaan amerikkalaisjoukkoja sijoitettaisiin uudelleen lähipäivinä ja -viikkoina, koska ne valmistautuvat siirtymään pois maasta.

– Jotta tämä tehtävä voitaisiin suorittaa, liittouman joukkojen on ryhdyttävä tiettyihin toimiin, joilla varmistetaan, että siirtyminen pois Irakista tapahtuu turvallisella ja tehokkaalla tavalla, sanottiin Irakissa olevien amerikkalaisjoukkojen komentajan, prikaatikenraali William Seelyn allekirjoittamassa kirjeessä.

Maavoimien esikuntapäällikkö Mark Milleyn mukaan kirje oli luonnos, mutta sitä ei ollut tarkoitus lähettää juuri nyt.

– Tämä oli McKenzien virhe, Milley sanoi maanantaina toimittajille viitaten kenraali Kenneth "Frank" McKenzieen.

– Sitä ei olisi pitänyt lähettää.

Lue myös:

    Uusimmat