Lähi-idässä kiehuu: Näin Maanpuolustuskorkeakoulun kapteeni arvioi Iranin tilannetta

3:50
Kapteeni Antti Pihlajamaa vieraili MTV:n Uutisaamun vieraana 7.1.2020.

MTV:n Uutisaamu-ohjelmassa vierailleen kapteeni Antti Pihlajamaan mukaan on mahdollista, että Iran ryhtyy kostotoimiin pitkällä aikavälillä. 

Pihlajamaa kuvaa tilannetta "araksi ja altiiksi väärinkäsityksille". 

Viime viikolla Yhdysvallat teki lennokki-iskun Irakin pääkaupungissa Bagdadissa, jossa sai surmansa korkea-arvoinen iranilaiskomentaja Qassem Suleimani

Iran on uhannut kostavansa Suleimainin kuoleman. Iranin ylimmän johtajan Ali Khamenein  sotilasneuvonantajan mukaan "vastaus tulee olemaan sotilaallinen". 

Juttu jatkuu aihetta käsittelevän uutisvideon jälkeen. 

2:05

– Voi olla, että lähitulevaisuudessa Iranin toimet jäävät aika vähäisiksi. He varmaan tähyävät enemmänkin pidemmän aikavälin toimintaan laajalla rintamalla ja monipuolisia keinoja käyttäen, Pihlajamaa arvioi. 

Pihlajamaan mukaan Iran tuskin lähtee kilpailemaan Yhdysvaltoja vastaan yhtä "vaikuttavalla" iskulla. 

Irak ei halua konfliktikentäksi

Iranin vaikutusvallan kasvu Lähi-idässä ei ole jäänyt huomaamatta kansainväliseltä yhteisöltä. Vallitsevassa tilanteessa Irak on ilmaissut huolensa siitä, että se joutuu paikallisen tai kansainvälisen konfliktin taistelutantereeksi. Pihlajamaan arvion mukaan huoli ei ole aiheeton.

– On olemassa riski, että Irak joutuu muiden valtioiden väliseksi taistelutantereeksi. 

Irakin parlamentti ilmoitti viikonloppuna, että se kehottaa maan hallitusta karkottamaan Yhdysvaltain johtaman liittouman sotilaat maasta. Yhdysvaltain johtamassa liittoumassa on mukana myös suomalaisia sotilaita. Kaikkiaan suomalaisia sotilaita on Irakissa 78. 

Pihlajamaan mukaan koulutustoiminta on toistaiseksi keskeytetty. STT kertoi eilen, että sotilasosasto pysyy toistaiseksi maassa mutta myös evakuointeihin on varauduttu. 

Julkisuudessa on liikkunut ristiriitaisia tietoja siitä, ovatko liittouman joukot vetäytymässä maasta. Yhdysvaltain puolustusministeri Mark Esper on kiistänyt väitteet

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja