Yhä useampi sairastuu ja kuolee tappavaan ruokatorvisyöpään – nämä ovat merkittävimmät riskitekijät

Mikä on tappavin syöpä?"Syöpälääkärille haastavia on edelleen valitettavasti useita" 1:32
Mikä on tappavin syöpä? Katso videolta syöpälääkärin haastattelu.

Ruokatorvisyöpää sairastaa ja siihen menehtyy entistä useampi, vaikka useissa maissa sairastumisriski on pienentynyt viimeisimpien vuosikymmenten aikana. Ilmiö johtuu väestönkasvusta ja ikääntymisestä. Tiedot käyvät ilmi 195 maata kattavasta selvityksestä, jossa tarkasteltiin vuosien 1990–2017 kehitystä.

Tulosten perusteella vuosien 1990–2017 välillä ruokatorvisyövän ikävakioitu sairastuvuus väheni 20 prosenttia ja kuolleisuus 30 prosenttia. Kuitenkin väestönkasvun ja ikääntymisen seurauksena vuosittaiset uudet syöpätapaukset lisääntyivät 310 000:sta 470 000:een ja kuolleisuus 310 000:sta 440 000:een. Syövistä ja kuolemista noin puolet todettiin Kiinassa.

Ruokatorvisyövän kaksi tärkeintä alatyyppiä ovat levyepiteelisyöpä ja adenokarsinooma. Levyepiteelisyövän tärkeimmät riskitekijät ovat tupakointi ja alkoholinkäyttö. Adenokarsinoomille altistavat etenkin lihavuus ja tupakointi. Nyt julkaistussa selvityksessä myös vähäinen hedelmien syönti, nuuska ja muut ei-poltettavat tupakkatuotteet sekä sisäilman savu olivat ruokatorvisyöpien riskitekijöitä.

Maailmanlaajuisesti 90 prosenttia ruokatorvisyövistä on levyepiteelisyöpää. Arviolta joka kuudes ruokatorvisyöpään sairastuvista menehtyy viiden vuoden sisällä diagnoosista.

Tutkimus julkaistiin Lancet Gastroenterology and Hepatology -lehdessä.

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.

Copyright Duodecim 2020. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Lue myös:

    Uusimmat