WHO huolissaan tuhkarokon leviämisestä – Euroopan vitsaus on rokotusvastaisuus

Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan tuhkarokkoon sairastuneidenmäärä on kasvanut maailmassa jopa 30 prosenttia.

Terveysjärjestön mukaan tuhkarokon leviäminen on maailmanlaajuinen ongelma, mutta sen syyt ovat erilaiset alueesta riippuen.

Euroopan osalta asiantuntijat pitävät suurimpana tuhkarokon leviämisen syynä rokotusvastaisuutta ja ihmisten ennakkoluuloja tuhkarokkorokotetta kohtaan. WHO:n raportista kertoo muun muassa Viron yleisradioyhtiö err.

Paha rokotus

WHO:n rokotuksista vastaavan johtajan Martin Frieden mukaan potilaiden rokotuspäätöksiin vaikuttavat ennen kaikkea niin sanottujen asiantuntijoiden väitteet siitä, että tuhkarokkorokotteilla olisi yhteys autismiin.

Frieden mukaan eniten huolta aiheuttaa tuhkarokon esiintyminen jälleen sellaisissa maissa, joista se oli jo hävinnyt. Viimeisten 12 kuukauden aikana esimerkiksi Saksalta, Venäjältä ja Venezuelalta on otettu pois tuhkarokkovapaan alueen status.

Latinalaisessa-Amerikassa tuhkarokko leviää nyt runsaasti ennen kaikkea Venezuelan romahtaneen terveydenhuoltojärjestelmän vuoksi.

WHO:n mukaan tuhkarokkoepidemioiden taltuttamiseksi rokotuskattavuus pitäisi olla maailmanlaajuisesti 95 prosenttia. Nyt se on noin 85 prosenttia, pahimmilla alueilla alle 70 prosenttia.

Tarttuu helposti

THL:n verkkosivujen mukaan tuhkarokko on paramyksoviruksen aiheuttama koko kehon tulehdustila eli yleisinfektio, jolla on vaikeita jälkitauteja. Tuhkarokko voi olla vakava sairaus iästä riippumatta kenelle tahansa.

Tuhkarokko tarttuu kosketus- ja pisaratartuntana ja ilmateitse.Se tarttuu erittäin herkästi.

Tuhkarokko johtaa kuolemaan 1–3 tapauksessa 1000 sairastunutta kohden.

Tuhkarokkoa voidaan THL:n mukaan ehkäistä vain rokotuksin. 

Osa väestöstä on suojassa tuhkarokolta, koska on lapsuudessa sairastanut tuhkarokon. Sairastettu tauti antaa nykytiedon mukaan elinikäisen immuniteetin.

Lue myös:

    Uusimmat