Walesin tiukka koronasulku aiheutti kohun – Katie ei saanut ostaa kaupasta kuukautissuojia: "Alkoholia voin kuitenkin ostaa"
Myymäläketju Tesco on pyytänyt anteeksi terveyssiteistä aiheutunutta kohua sen jälkeen, kun eräälle naiselle oli ketjun supermarketissa kerrottu, että hänelle ei voitaisi myydä terveyssiteitä Walesiin asetetun koronasulun aikana. Walesissa on annettu ohjeistus, että vain "välttämättömiä" tuotteita saisi myydä kyseisen sulkuperiodin aikana. Aiheesta uutisoi muun muassa The Guardian.
Britannian Walesissa alkoi 23. lokakuuta koronasulku pahentuneen epidemiatilanteen takia. The Guardian kertoo, että sulku kestää 9. marraskuuta asti. Tänä aikana ei-välttämättömiä tavaroita myyvien liikkeiden, kuten vaatekauppojen ja huonekaluliikkeiden täytyy olla suljettuina. Supermarketteja on käsketty myymään vain sellaisia tavaroita, jotka katsotaan välttämättömiksi, jotta ihmisiä rohkaistaisiin viettämään kaupoissa mahdollisimman vähän aikaa. Metro kertoo, että supermarketit eivät saa myydä esimerkiksi vaatteita ja leluja tänä aikana.
Naiselle ei myyty terveyssiteitä
26. lokakuuta nainen nimeltä Katie kysyi Tescolle osoittamassaan tviitissä, miksi hän ei voinut ostaa paikallisesta supermarketista terveyssiteitä.
Jos tviitti ei näy, voit katsoa sen täältä.
– Minkä vuoksi minulle sanottiin tänään, että en voi ostaa terveyssiteitä? Olen varma, että ne ovat naisille välttämätön juttu. Alkoholia voin kuitenkin ostaa, eikä siinä ole mitään järkeä, Katie ihmetteli.
Tescon kerrotaan vastanneen Twitterissä, että asiakkaiden turhautuminen näihin muutoksiin on täysin ymmärrettävää, mutta aluehallinto on ohjeistanut heitä olemaan myymättä näitä tuotteita koronasulun aikana. Tämä tviitti tosin on mediatietojen mukaan jo poistettu.
Keskustelu aiheesta jatkui Twitterissä. Monet ihmettelivät päätöstä ja pitivät sitä älyttömänä. Lisäksi Twitterissä julkaistiin kuva erään myymälän naisten hygieniatarvikkeiden käytävästä, joka oli aidattu. Tämä herätti lisää hämmennystä.
Jos tviitti ei näy, voit katsoa sen täältä.
Aluehallinto oikaisi väärinkäsityksen
Myöhemmin samana päivänä viralliset tahot vahvistivat, että ei-välttämättömien tuotteiden myyntikielto ei koskenut terveyssiteitä. Aluehallinto tviittasi, että terveyssiteet ovat välttämätön tuote. Tviitissä todettiin, että supermarketit voivat edelleen myydä sellaisia tuotteita, joita myydään apteekeissa. Tviitissä kerrottiin myös, että myymällä vain niin sanottuja välttämättömiä tuotteita yritetään kannustaa ihmisiä siihen, että nämä viettäisivät kaupassa niin vähän aikaa kuin suinkin.
Jos tviitti ei näy, voit katsoa sen täältä.
– Linjauksen ei pitäisi estää saamasta sellaisia tuotteita, joita tarvitset, tviitissä todettiin.
Terveysministeri Vaughan Gething kommentoi asiaa tiedotustilaisuudessa. Hänen mukaansa ohjeistuksia oli tulkittu väärin.
– Olen pahoillani siitä, että tämä henkilö sai tuollaista informaatiota. Supermarketit ovat avoinna monien muiden liikkeiden tapaan ja voivat myydä kaikkien tarvitsemia tuotteita, hän kommentoi.
Tescon mukaan kyseessä on erehdys
Metron mukaan Tescon edustaja kommentoi tapahtunutta toteamalla, että saniteettituotteet ovat välttämättömiä tuotteita ja ne ovat asiakkaiden saatavilla kaikissa myymälöissä.
– Vastaus, jossa näiden tuotteiden kerrottiin olevan ei-välttämättömiä, lähetettiin erehdyksessä ja olemme erittäin pahoillamme tästä aiheutuneesta hämmennyksestä.
Tescon mukaan hämmennystä herättänyt kuva suljetusta käytävästä liittyi eräässä myymälässä tapahtuneeseen murtoon, jonka vuoksi siellä oli järjestetty poliisitutkinta. Kyseessä ei siis olisi ollut koronasulkuun liittyvä rajoitus ostaa tuotteita.
Rajoitukset herättäneet tuohtumusta
Kielto myydä erilaisia tuotteita on aihettanut runsaasti hämmennystä ja soraääniä. Noin 60 000 ihmistä on allekirjoittanut kansalaisadressin, jossa aluehallintoa vaadittiin kumoamaan ei-välttämättömien tuotteiden kielto koronasulun aikana.
Maanantaina Gething kommentoi, että supermarketit voisivatkin myydä ei-välttämättömiä hyödykkeitä harkintansa mukaan. Gething kertoi, että ohjeistuksia arvioidaan uudelleen.
LUE MYÖS: Miksi moni sairastaa koronan oireettomana tai lieväoireisena? Tutkijoilta uusi yllättävä selitys
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Lähteet: Metro, The Guardian
Uusimmat
-
22:24
Kasvihuone Kuuhun ja Marsiin: Sci-fi-elokuvassa nähty utopia voi pian todellisuutta
-
22:14
Corey Perry passitettiin ulos – NHL-tähdestä vakava viesti julki
-
22:01
Pelicans NHL-lupaukselle upeaan paikkaan liigauran avausmaali – katsomossa erityinen vieras
-
21:55
Barcelona joutui paineen alle – kritisoitu maaliruisku hiljensi kaikki
-
21:47
Tommi Miettinen joutui taas murahtamaan – TPS:n pelistä ei löytynyt yhtään hyvää piirrettä
-
21:47
Ensitreffit-Riian puhelimesta löytyi deittisovellus Tinder – Töllötuomarit: "Aleksi loukkaantui täysin syystä"
-
21:31
Venäjällä närkästyttiin itärajan sulkemisesta – varaulkoministerin mielestä "järjetön" veto
-
21:30
Palestiinalaisjärjestöt vapauttivat lisää panttivankeja Gazassa – MTV seuraa sotaa
-
21:29
Äitiyspakkauksessa on jatkossa pallo, mutta mikä pallo? Näin kansanedustajat vastasivat
-
21:13
TUTO-pomolta vakuuttunut väite tulevasta: "Sen jälkeen olemme liigalisenssin haltija"
-
21:03
Sami Sykkö ja Miisa Grekov paljastavat, mille omille TTK-mokilleen he nykyisin nauravat
-
20:50
Ilves-tähti Eemeli Suomi alisti hattutempullaan JYPiä, TPS:lle taas ruma kotitappio – näin SM-liigassa pelattiin tiistaina
-
20:30
Me Naiset: Nanna ja Jere Karalahden ero on edelleen vireillä – Nanna avaa nyt syitä taustalla
-
20:23
Näin tuoretta liigalisenssisekoilua perustellaan – "Katsoimme vähän huonosti"
-
20:16
Suurseurassa tapahtui hämmästyttävä muodonmuutos – taustalla parjattu nimi: "Oli Euroopan yliarvostetuin hyökkääjä"
-
20:06
Poskien pullotus paljasti! Keittiössä vieraillut koira ei ollut ihan niin ovela kuin kuvitteli
-
20:05
Eemeli Suomen hurja pisteputki sen kuin venyy – iskenyt viime liigaotteluissa hirmuista jälkeä
-
20:00
Salkkarit-hahmon kidnappaaja selviää: "Mitä haluat minusta?"
-
19:38
Ryan Lasch teki erikoisen liigaennätyksen – TPS:ää viedään oikein kunnolla Turussa
-
19:38
Nina perheineen kunnostaa yli 300-vuotiasta taloa slow renovation -tyylillä – "Etenemme todella hitaasti"
-
Lataa lisää