Walesilaismies protestoi koronarajoituksia menemällä kauppaan alusvaatteisillaan – vaimolta viekas sivallus asusta huomauttaneelle vartijalle
Walesilaismies protestoi alueelle määrättyjä väliaikaisia koronarajoituksia tulemalla ruokakauppaan vain alushousut jalassaan. Tempauksesta kertoo muun muassa Fox News.
Britannian Walesissa määrätty tiukka koronasulku on aiheuttanut närää paikallisten keskuudessa. 17 päivää kestävän koronasulun rajoituksiin kuuluu muun muassa se, että kauppoja on ohjeistettu myymään vain ”välttämättömiksi” määriteltyjä tuotteita. Esimerkiksi vaatteet eivät kuulu tälle välttämättömien tuotteiden listalle.
Rajoituksista suivaantui muun muassa Christopher Noden. Netissä julkaistiin viikonloppuna video, jossa hän tulee Tescon myymälään yllään vain kasvomaski ja alushousut. Kun vartija pysäyttää hänet ja huomauttaa epäsopivasta pukeutumisesta, mukana ollut Christopherin vaimo Dawn toteaa, että eiväthän vaatteet olleet ”välttämättömiä”. Seuraa väittely, jonka aikana vartija kuuluu toteavan, että valitukset on syytä suunnata aluehallinnolle.
Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.
Walesin aluehallinto puolusti linjaustaan
Fox News kertoo, että sunnuntaina Walesin aluehallinto puolusti tekemäänsä linjausta. Supermarketteja ja muita liikkeitä on ohjeistettu rajoittamaan muun muassa vaatteiden ja lelujen myyntiä, jotta ihmiset saataisiin pidettyä pois isoista ostoskeskuksista. BBC:n mukaan syynä supermarkettien myyntirajoituksille olisi myös se, että muotiin ja kodin sisustukseen keskittyneet kaupat eivät saa olla auki.
– Tilanne Walesissa on todella vakava ja pyydämme ihmisiä pysymään kotona näiden kahden viikon ajan ja välttämään ihmisten tapaamista siinä määrin kuin se suinkin on mahdollista, aluehallinnon pääministeri Mark Drakeford kommentoi BBC:lle lähetetyssä tiedotteessa.
Drakeford totesi, että mikäli säännöissä on asioita, jotka eivät käy järkeen, niitä korjataan. Hän korosti, että kyseessä on joka tapauksessa hätätila.
Vaatteiden määrittely ei-välttämättömiksi hämmentää
Christopherin tempaus kiinnitti median huomion. Hän selitti tekoaan muun muassa Good Morning Britain -ohjelmassa.
Christoper kertoo saaneensa idean temppuun sen jälkeen, kun hänen vaimonsa oli nähnyt netissä meemin, jossa vitsailtiin siitä, että vaatteet eivät olisi välttämätön tuote. Hän ja Dawn eivät voineet uskoa, että vaatteet oli todella luokiteltu ei-välttämättömiksi. Niinpä hän päätti tehdä tämän älyttömänä pitämänsä asian selväksi.
– Miten määritellään, mikä on ”välttämätöntä”? Christoper huomauttaa Wales Onlinen haastattelussa.
– Mitä jos minulta loppuvat bokserit ja sukat? En olisi voinut ostaa niitä, koska niitä ei pidetä välttämättöminä. Kaikki on jossain kohtaa jollain tapaa välttämätöntä.
Christopher poistui myymälästä vartijan kehotuksesta. Hän kertoo, että ei ollut edes olettanut pääsevänsä sisään kauppaan. Hän oli vain halunnut tehdä selväksi, kuinka omituinen rajoitus hänen mielestään oli.
Aiemmin Walesissa kohua herätti myös Katie-nimisen naisen ongelma: hän puolestaan ei saanut ostettua kuukautissuojia, koska niitä ei niin ikään pidetty välttämättöminä tuotteina.
Lähteet: Fox News, Wales Online, BBC
Uusimmat
-
16:32
Kaasujalkaa syytä keventää – ajokeli muuttui surkeaksi isossa osassa maata
-
16:27
Hiihdon kohukiellosta tyrmäävät seuraukset Ruotsissa – Isometsä: "Aivan täydellinen katastrofi"
-
16:25
Kerttu Niskanen kertoi Viaplaylle kamppailusta karmeissa olosuhteissa: "Keli huononi suunnattomasti"
-
16:00
Norjalaisen käsittämätön "kuolonsukellus" ME-korkeudesta maha edellä – tätä ei kannata kokeilla itse
-
15:58
Lisäsopeutusten tarve on jopa miljardi euroa, arvioi VM:n budjettipäällikkö – kunnissa ollaan tyrmistyneitä vähennyksistä
-
15:45
Lapsipotilaat saavat Michael Monroen tunteikkaaksi: "On järkyttävän surullista"
-
15:36
Iso sääkäänne jouluviikolla – Pekka Poudan mukaan valkea joulu riippuu yhdestä asiasta: "Sitten se on lits ja läts"
-
15:33
Yli 300 pakolaista jumissa indonesialaisilla rannoilla
-
15:24
Live kello 17: Seuraa Nobel-juhlallisuuksia suorana – rauhanobelin noutivat vankilassa istuvan iranilaisaktivistin lapset
-
15:15
Israelin Netanjahu kiittää Yhdysvaltoja ammuksista ja avusta – MTV seuraa sotaa
-
15:02
Suomen karmealla alulla kallis hinta: Ruotsi marssi maailmanmestaruuteen
-
14:55
Roman, 8, loukkaantui ja paloi vakavasti Venäjän ohjusiskussa – nyt hän käy tanssikilpailuissa ja soittaa harmonikkaa
-
14:50
Yksi muutos elintavoissa voi tuoda jopa 10 vuotta lisää elinikää
-
14:39
Epäilty tappo Nokialla – poliisi tutkii
-
14:34
Pariskunnan riidoilla täysin sama lopputulos 1,5 vuoden välein: Koira puri päihtynyttä, uhkaavasti käyttäytynyttä vaimoa
-
14:26
Antti Tuisku pinkaisi kovan ajan täysmaratonissa – somessa ylistetään: "Olet sie mahoton"
-
14:05
Venäjän Lavrov kertoi, mihin Wagner-sotilaat ovat päätyneet – MTV seuraa sotaa
-
14:04
Anna Perho kertoo, milloin hänen on ollut vaikeaa sietää itseään: "Pitää mielestäni ihmisen järjissään"
-
13:44
MM-finaalille katastrofaalinen alku! Ruotsi jyräsi Suomen ensimmäisessä erässä – Oona Kauppi Ylelle: "En tiedä, mitä tässä tapahtuu"
-
13:25
Remi Lindholm hiihti uransa parhaan suorituksen maailmancupissa
-
Lataa lisää