Koronaviruksesta ei tulekaan dopingvalvonnan katastrofia? Tokion kisojen siirto toi lisäaikaa myös testaukselle

6:07

Venäjä ja Kanada keskeyttivät viikko sitten kokonaan dopingtestauksen koronapandemian leviämisen vuoksi. Näiden lisäksi moni muukin maa on vähentänyt testausta minimitasolle. Suomessa kilpailuiden ulkopuolista testausta tehdään toistaiseksi. Esimerkiksi Suomessa ja Ruotsissa dopingtestausta on pystytty jatkamaan kilpailuiden ulkopuolisilla testeillä viranomaisten antamia määräyksiä noudattaen.

Maailman dopingtestaamisen hetkellisen alasajon on pelätty alentavan kynnystä vilpillisten keinojen käyttämiseen. Suomen urheilun eettinen keskus SUEKissa  ei uskota lyhyen testauskatkon aiheuttavan negatiivisia vaikutuksia.

– Urheilijoiden olinpaikkatietojen ilmoittaminen jatkuu ihan normaalisti. Siinä ei ole mitään muutosta, toteaa SUEKin testauspäällikkö Katja Huotari.

– Olen useampaan kertaan sanonut, että testaus on kestävyyslaji. Nyt toivottavasti puhutaan lyhyehköstä aikajaksosta – viikoista, kuukausista. Isossa kuvassa ei varmastikaan ole syytä olla huolissaan.

Huotarin mukaan monet dopingaineet näkyvät näytteissä vielä pitkään käytön jälkeen, joten tapausten todentaminen on mahdollista myös testauksen palautuessa normaaliksi.

Tokion olympialaisten siirtyminen ensi vuoteen mahdollistaa osalle vielä kilpailukiellossa olevalle urheilijalle vapautumisen kisoihin. Yhdysvaltain antidopingtoimisto osoitti asiasta huolensa, mutta kilpailukieltosäännökset ovat yksiselitteiset.

– Kyllä toimintakiellot annetaan tietyksi määräajaksi. Niitä ei anneta minkään tiettyjen kisojen ajaksi. Eli ei varmaankaan ole juridisesti mahdollista, että tätä estettäisiin, Huotari kertoo.

Myös Ruotsissa jatketaan seulontaa

Ruotsin antidopingtoimisto on pitkälti samassa tilanteessa suomalaisten kollegoidensa kanssa. Kisojen ollessa tauolla ja sosiaalisten kontaktien minimoimisen takia testejä tehdään huomattavasti normaalia vähemmän.

– Teemme yllätystestejä ainoastaan, jos uskomme, että siihen on riittävät perusteet, sanoo Ruotsin antidopingtoimiston tieteellinen johtaja Jenny Schulze Expressen-lehdelle.

Tarkkoja testausmääriä Schulze ei kuitenkaan suostu paljastamaan.

– En halua mennä siihen. Pidämme sen tiedon itsellämme, hän vastaa.

Schulzen mukaan Tokion olympialaisten siirtyminen on itse asiassa helpotus testaajille, sillä tämän vuoden loppukesään mennessä dopingvalvonta ei olisi millään ehtinyt tehdä riittäviä testauksia ennen kisoja. Hän myöntää, että testikatko on joka tapauksessa mahdollisuus douppaajille.

– Kyllä, täysin häikäilemättömiä urheilijoita löytyy. Mutta samalla, kun kilpailut ovat tauolla, suurimmalla osalla dopingin käyttäjistä on jokin tavoite, jolloin heidän pitäisi olla huippukunnossa.

– Joissain aineissa, kuten anabolisissa steroideissa, vaikutus näkyy erittäin pitkään, mutta sellaisen käyttö myös pysyy kehossa erittäin pitkään. Toivottavasti ne nähdään, kun testaus taas jatkuu, Schulze sanoo.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja