Ivalolainen Antti Hanhivaara katosi erämaahan Inarin Angelissa 14 vuotta sitten. Hänet nähtiin viimeisen kerran lauantaina 14. lokakuuta 2006. Viime viikolla Lapin poliisi on jälleen tutkinut tapausta.
Vuosien varrella Hanhivaaraa on etsitty useaan otteeseen, tuloksetta. Lapin poliisista vahvistetaan MTV Uutisille, että poliisi teki jälleen viime viikolla Inarin Angelin alueella tarkastuksia ja puhutuksia katoamistapaukseen liittyen.
MTV ei aamupäivällä tavoittanut tapauksen tutkinnanjohtajaa rikoskomisario Mikko Halmetta, joka kommentoi aihetta Ylelle eilen.
– Poliisin pyrkimyksenä on löytää kadonneet henkilöt ja aina välillä myös vanhoihin katoamisiin liittyen tehdään tarkistuksia ja etsintöjä, Halme sanoo Ylelle.
Lue myös: 21-vuotias Antti katosi Angelin erämaahan yli 12 vuotta sitten – käveli todistajien mukaan yksin erämaahan: "On sattumaa, jos jotakin löytyy"
Tutkinnanjohtajan mukaan poliisi ei kuitenkaan ole saanut tapauksesta tietoonsa mitään uutta, mutta "muutamia asioita käytiin selvittämässä poliisin toimesta".
Viime vuoden lopulla virkavalta vakuutti, ettei tapausta ole vielä käsitelty loppuun. Poliisi kartoitti, mitä tapaukseen eteen olisi vielä tehtävissä.
Lue myös: Erämaahan kadonneen Antti Hanhivaaran omaiset ovat epäilleet aina, että katoamisessa on jotain hämärää – poliisilta nyt yllättävä ulostulo: Jutussa "akuutti vaihe", jopa rikostutkinnan aloittamista harkitaan
Katosi mökkiviikonlopun jälkeen
Tutkinnassa on selvinnyt, että ennen katoamistaan Hanhivaara oli viettänyt perjantai-iltaa kaverinsa kanssa. Miehet olivat käyneet Karigasniemellä ja sen jälkeen mökillä Angelissa. Antti oli poistunut mökiltä lauantaiaamuna autollaan.
