Vuodettu video paljastaa lisää tietoa uiguurien epäinhimillisestä kohtelusta Kiinassa – satoja kahlittuja ja sidottuja vankeja

1:35
Youtubeen ja Twitteriin vuodetulla videolla poliisi valvoo ja kuljettaa satoja käsiraudoissa olevia vankeja – Kymmenen uutiset tiivisti asian taustat.

Viime viikolla internetiin vuodetun videon uskotaan jälleen paljastavan karmeita yksityiskohtia Kiinan uiguurivähemmistön kohtelusta.

Youtubeen ja Twitteriin vuodetulla videolla poliisi valvoo ja kuljettaa satoja käsiraudoissa olevia vankeja, joiden silmät on sidottu ja päät ajeltu. Videon uskotaan esittävän Kiinan uiguurivähemmistön kuuluvia vankeja.

Videon aitoutta ei ole pystytty todistamaan, mutta australialaisen ajatushautomo Australian Strategic Policy Instituten tutkijan Nathan Rusen mukaan video on aito. Videon maamerkkejä analysoineen Rusen mukaan video olisi kuvattu Xinjiangin provinssissa viime vuoden elokuussa, kertoo brittilehti Guardian.

Leireillä jopa miljoona vankia

Ihmisoikeusjärjestö Amnestyn mukaan Kiina on pyrkinyt sulkemaan uiguureja, kazakkeja ja muita muslimivähemmistöjä massiivisille vankileireille Xinjiangissa jo vuodesta 2017.

YK:n arvion mukaan yli miljoona ihmistä on joutunut niin kutsutuille uudelleenkoulutusleireille, joissa he ovat kärsineet lukuisista ihmisoikeusloukkauksista.

BBC ja CNN ovat aiemmin listanneet yleisimpiä syitä joutua leirille. Tavallisin syy tulla pidätetyksi oli syntyvyysmääräysten rikkominen eli se, että hankkii enemmän lapsia kuin on sallittu.
Toiseksi yleisin syy oli epäluotettavuus. Eräs mies oli pidätetty epäluotettavana, koska hän oli vahingossa klikannut linkkiä, joka oli vienyt hänet ulkomaiselle verkkosivulle.
Kolmanneksi yleisimmät syyt liittyivät BBC:n listauksessa uskontoon. Uskoon liittyviä syitä pidätykselle olivat esimerkiksi pitkä parta, osan musliminaisista käyttämä huivi ja se, että vaimo peittää kasvonsa.

Leireillä pidätetyt painostetaan luopumaan islaminuskosta ja vannomaan uskollisuutta kommunistiselle puolueelle.

Helmikuussa Australian Strategic Policy Instituten raportti kertoi, että Kiina on myös siirtänyt kymmeniä tuhansia uiguurimuslimeita tehtaisiin eri puolille maata pakkotyötä muistuttaviin olosuhteisiin.

Osassa tehtaista valmistetaan raportin mukaan tunnettujen kansainvälisten brändien, esimerkiksi Applen ja Niken, tuotteita tai niiden osia.

Myös brittimedia Sky Newsille puhunut nimetön turvallisuusasiantuntija arvioi videon olevan aito.

– Videolla näkyy noin 600 siirrettävää vankia: heidät on sidottu yhteen, heillä on ajellut päät, heidän silmänsä on sidottu ja kädet ovat sidottuina taakse. Tämä on tyypillinen kiinalainen tapa kuljettaa vankeja, lähde sanoo.

Uiguurien huono kohtelu Kiinassa ei ole salaisuus, mutta video on jälleen muistuttanut asiasta. Muun muassa Australian ulkoministeri Marise Peyne on kuvannut videota häiritseväksi ja sanonut nostavansa uiguurien kohtelua esille Kiinan kanssa.

STT tavoitteli myös Suomen ulkoministeri Pekka Haavistoa (vihr.) kommentoimaan asiaa, mutta ei tavoittanut tätä.

USA asettamassa viimein pakotteita

Uiguurien kohtelusta kovaa kansainvälistä arvostelua saanut Kiina on kiistänyt, että leirit olisivat vankileirejä vaan enemminkin eräänlaisia "vapaaehtoisen kouluttautumisen leirejä".

Kiinan Britannian-suurlähettiläs kiisti tuoreeltaan myös viime viikolla julkaistun videon aitouden, kertoo BBC.

Yhdysvallat kertoi heinäkuun alussa asettavansa sanktioita kiinalaisille viranomaisille vähemmistöjen kohtelun vuoksi. Samalla maa käynnisti selvityksen uiguurivähemmistön häirinnästä.

Päätös tehtiin juuri samoihin aikoihin, kun Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin ex-turvallisuusneuvonantaja John Bolton oli paljastanut kirjassaan, ettei Trump ollut kiinnostunut painostamaan Kiinaa uiguurien tai Hongkongin suhteen eikä halunnut julkaista lausuntoa Tiananmenin aukion verilöylyn 30-vuotispäivänä. Perustelu tähän olivat muun muassa Kiinan ja Yhdysvaltain käynnissä olleet kauppaneuvottelut.

Vaikka kansainvälinen yhteisö on tuominnut uiguureihin kohdistuvan sorron, konkreettisia toimia on kritisoitu laimeiksi. Uiguurivähemmistön edustajat ovat vaatineet, että Kiinaa tulee rangaista sen harjoittamasta sorrosta.

"Kiina jäljittää ja palauttaa uiguureja Kiinaan myös ulkomailta"

Ihmisoikeusjärjestö Amnestyn mukaan Kiina vainoaa uiguureja paitsi kotimaassaan, myös muualla maailmassa.

– Vaikka he pääsisivät pakoon sortoa Xinjiangissa, he ovat silti kaikkea muuta kuin turvassa. Kiinan hallituksella on keinot jäljittää, painostaa ja palauttaa näihin ryhmiin kuuluvat ihmiset takaisin Kiinaan – myös painostamalla vieraita hallituksia palautuksiin. Kiinassa heitä odottaa julma kohtalo, kuvaili Amnesty Internationalin Kiina-tutkija Patrick Poon järjestön helmikuun tiedotteessa.

Myös STT kertoi viime syksynä, että Kiinan uiguureihin kohdistama vakoilu ja painostus ulottuu myös Suomeen asti. STT:n haastattelemat uiguurit kertoivat muun muassa seurannasta ja painostavista viesteistä.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja