Amnestyltä uutta dramaattista tietoa: Kiina luonut uiguureille dystooppisen helvetin – "Tiikerituolissa" kidutusta ja sähköshokkeja

Kiina syyllistyy uiguurialueilla rikoksiin ihmisyyttä vastaan, kertoo ihmisoikeusjärjestö Amnesty tuoreessa raportissaan.

Raportti paljastaa uusia yksityiskohtaisia tietoja siitä, kuinka Kiina kohtelee uiguuri- ja muita muslimivähemmistöjään. 

Raporttiin on haastateltu muun muassa kymmeniä Kiinan "käännytysleirien" eli internointileirien entisiä vankeja. Tarinat paljastavat systemaattista kidutusta ja vankien epäinhimillistä kohtelua. Haastattelut tehtiin lokakuun 2019 ja huhtikuun 2021 välisenä aikana.

–  Tässä on järjestelmällistä sortoa, joka pitää sisällään ihmisten vangitsemisen, kidutuksen ja tunnistettavan yhteisöön kohdistuvan vainon, sanoo STT:lle Suomen Amnestyn toiminnanjohtaja Frank Johansson. Johanssonin mukaan tavoitteena on selvästi musertaa ihmisten mieli ja tuhota heidän kulttuurinsa, vaikka Kiina pyrkiikin vähättelemään ja piilottelemaan toimiaan.

Amnestyn pääsihteeri Agnes Callamard kuvaa lehdistötiedotteessa Kiinan viranomaisten luoneen "dystooppisen helvetin" uiguurialueille Xinjiangiin.

–  En halua verrata mihinkään, mutta kyllä tuollainen ilmaus jo itsessään kertoo, ettei tällaisia vastaavia paikkoja maailmassa hirveästi ole, Johansson sanoo.

Propagandaopetusta, tiikerituolissa istuttamista ja sähköshokkeja

Vangit kertovat Amnestylle joutuneensa pidätetyiksi usein absurdeista syistä, joihin on riittänyt esimerkiksi Whatsapp-viestisovelluksen lataaminen omaan puhelimeen tai yhteydenpito ulkomailla asuviin ihmisiin.

Vangitsemisen jälkeen pidätettyjä kuulusteltiin tuntikausia niin sanotuissa "tiikerituoleissa". Tiikerituoli on kidutusväline, jossa pidätetty pakotetaan istumaan kivuliaissa asennoissa rautatuolissa.

Tämän jälkeen heidät vietiin internointi- eli vankileirille. Leirille saapumisen alussa vangit pakotettiin joko istumaan tai polvistumaan samoihin asentoihin selleissään täydessä hiljaisuudessa valtaosan valveillaolostaan. Tämä vaihe kesti usein vähintään viikkoja.

Sen jälkeen leirillä alkoi niin sanottu "käännytysvaihe", jossa vankeja aivopestiin. Heitä muun muassa kiellettiin puhumasta omaa äidinkieltään, aivopestiin kieltämään oma uskontonsa ja pakotettiin opiskelemaan Kiinan kommunistipuolueen propagandaa. Vangit eivät saaneet myöskään puhua vapaasti toisilleen.

–  Meidän piti herätä joka aamu kello viideltä ja pedata sänkymme. Sen piti olla täydellisessä kunnossa. Tämän jälkeen meidän piti osallistua lipunnostoseremoniaan ja vannoa vala. Sen jälkeen oli aamiainen, jonka jälkeen siirryimme luokkahuoneisiin. Sama ohjelma jatkui koko päivän, kunnes menimme nukkumaan -- et ole koskaan yksin, mikä uuvuttaa sinut täysin, kuvasi yksi ex-vangeista.

Lisäksi niin psykologinen kuin fyysinenkin kidutus oli arkipäiväistä. Yksi vangeista kuvasi, kuinka hänen piti käyttää painavia käsirautoja peräti vuoden ajan. Lisäksi ihmisille on annettu sähköshokkeja, heitä on istutettu tiikerituolissa ja rajoitettu veden, ruoan ja unen saantia. Osa joutui seuraamaan sellitovereidensa kidutusta.

"Yksi eniten valvotuista ihmisryhmistä maailmassa"

Vankileirien lisäksi Amnesty kuvaa miljoonien ihmisten elävän uiguurialueilla arkeaan jatkuvan joukkovalvonnan ja pelon keskellä. 

– Niin leirien sisällä kuin niiden ulkopuolella Xinjiangin muslimit ovat yksi maailman eniten valvotuista ihmisryhmistä maailmassa, järjestö kuvasi.

Turvallisuusviranomaiset ovat muun muassa menneet ihmisten koteihin poistaakseen niistä uskonnollisia esineitä ja kuvia. Tilalle on asetettu Kiinan lippuja.

Lisäksi moskeijoita ja muita kulttuurisia rakennuksia on systemaattisesti tuhottu alueella.

Amnesty vaatii YK:ta perustamaan tutkintaelimen

 Amnesty vaatii Kiinaa sulkemaan vankileirit välittömästi. Leireille on arvioiden mukaan suljettu satojatuhansia, ellei jopa yli miljoona ihmistä vuosien aikana. 

Kiina on aiemmin väittänyt vapauttaneensa valtaosan leirien vangeista, mutta Amnestyn tietojen mukaan leireillä arvioidaan olevan mahdollisesti yhä ihmisiä, ja satojen tuhansien leirille joutuneiden kohtalo ei ole tiedossa. Osa on voitu viedä vankilaan muualle, osan arvioidaan joutuneen pakkotyöhön. 

–  Kansainvälisen yhteisön täytyy toimia yhdessä lopettaakseen nämä kauheudet välittömästi. Lisäksi YK:n on perustettava välittömästi riippumaton tutkintaelin, joka saattaa näistä rikoksista vastuullisiksi epäillyt kansainvälisen oikeuden eteen, Amnestyn pääsihteeri Callamard sanoi tiedotteessa.

Myös Suomen Amnestyn Johansson pitää tätä kaikkein tärkeimpänä keinona.

– YK:n riippumaton tutkintaelin, joka pääsisi paikalle ja tutkimaan tilannetta tarkemmin, olisi äärimmäisen tärkeä. Kiina tietenkin tätä vastustaa ja mobilisoi maita tätä vastaan. Hyvin harva maa harkitsee tämän ehdottamista, koska se on punainen vaate Kiinalle ja voisi vaarantaa taloussuhteita. Mutta tällainen elin on ainoa toimiva tie eteenpäin, Johansson sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat