Vuoden Lucia-mummoksi 90-vuotias Else
Vuoden 2013 Lucia-mummoksi on valittu tänään Lapinlahdella 90-vuotias Else Järvilehto. Järvilehto voitti Matti ja Liisa -paikallislehden sekä Jussinpihan päiväkeskuksen järjestämän yleisöäänestyksen. Hänestä tuli kolmas yleisöäänestyksellä valittu Lucia-mummo.
Else Järvilehdon kruunasi kynttiläkruunulla hänen ikätoverinsa, viime vuoden Lucia-mummo Eeva Sutinen, 90. Vallanvaihto tapahtui Jussinpihan päiväkeskuksessa pidetyssä Lucia-juhlassa.
Lucia-mummon tehtävänä on levittää iloa ja valoa ympärilleen. Tänään Lucian päivänä Järvilehto sekä muut Lucia-mummoksi ehdolla olleet vievät tervehdyksensä Lapinlahden terveyskeskuksen vuodeosaston potilaille.
Else Järvilehto teki elämäntyönsä opettajana ja kustannustoimittajana. Kahdeksan vuotta sitten hän muutti Espoosta Lapinlahdelle, missä hänen tyttärensä asuu.
Vaikka Else on melko tuore lapinlahtelainen, on hän tullut tutuksi monille paikkakuntalaisille. Hän on aktiivinen vapaaehtoinen muun muassa seurakunnan ja Eläkeliiton toiminnassa, erityisesti juhlien ja muiden tilaisuuksien yhteislaulujen säestäjänä.
- Iloa ja valoa haluaisin viedä erityisesti vanhoille ihmisille. On niin paljon yksinäisiä vanhuksia. Mutta enhän minä sitä valoa säästäisi keltään, sanoo vastakruunattu Lucia-mummo.
Lähde: Matti ja Liisa -paikallislehti
Kuvat: Lehtikuva ja Katja Lösönen
Uusimmat
-
02:00
STT:n vertailu: Tässä ovat suurten ja pienten lukioiden kärkikymmeniköt
-
23:12
Kanadan maastopalot siirtyneet idästä länteen: "Pelottavia aikoja"
-
23:08
Upea maailmanennätys Timanttiliigassa! Firenzen ilta huipentui häkellyttävään suoritukseen
-
22:52
Yhdysvallat välttyi ajautumasta maksukyvyttömyyteen: "Katastrofaalinen talousromahdus vältetty"
-
22:47
Wilma Murto tuloskunnostaan: "Tämä toistaa tuttua kaavaa"
-
22:45
Näin raikui suvivirsi Joensuussa 18000 laulajan voimin!
-
22:36
Wilma Murrolle pettymys Timanttiliigassa
-
22:20
Zelenskyi myöntää: Ukrainasta ei tule Naton jäsentä niin kauan kuin sota jatkuu – MTV seuraa sotaa
-
22:07
Kesäkuun lumipyry yllätti taksinkuljettajan Saariselällä: "Yrität, että kyllä se kesä vielä tulee tännekin, mutta ei helkatti"
-
22:07
Tallulah Willis avoimena isänsä Bruce Willisin dementiasta: "Tämä on surun alku"
-
21:52
Kapellimestari Hannu Lintu ei unohda Kaija Saariahon musiikin herättämää ainutlaatuista reaktiota New Yorkissa: "Se tunnelma"
-
21:46
Intiassa vakava junaturma: Ainakin 50 kuollut, 500 loukkaantunut
-
21:03
Näin huippumalli Niina Kurkinen päätyi valmentamaan ihmisiä eroamaan oikein: "Nelikymppisenä olin niin pohjalla"
-
20:57
Niinistö näki mahdollisuuksia kestävän kasvun edistämiseen Sao Paulossa Brasiliassa
-
20:54
Blinkenin Suomen-puheessa oli uusi Ukrainan sotaa koskeva seikka – Risto E. J. Penttilä: "Pikkuhiljaa lähdetään rakentamaan reittiä kohti rauhaa"
-
20:46
Pekka Pouta kuukausiennusteesta: "Kaksi viikkoa viileätä ja sitten..."
-
20:44
Kalle Rovanperä teki itselleen valtavan palveluksen – Sardinian monsteripätkä oli maineensa veroinen: "Suuri osa tuli siinä"
-
20:44
Kaatosateet ja tulvat ajoivat satojatuhansia kodeistaan Japanissa
-
20:19
Max Verstappen napsi pohja-ajat Barcelonassa – Bottas kiristi
-
20:13
Nainen jekutti poikaystäväänsä lomalla – katoavat uimashortsit aiheuttivat naurunremakan
-
Lataa lisää