Vuoden 2020 turhake on valittu: Tätä voit käyttää vain yhden kerran – huolimaton käyttö aiheuttaa tulipalovaaran

Olisitko uskonut? Tällainen määrä roskia kerättiin Helsingin keskustasta 1,5 tunnissa 7:33
Tällainen roskavuori kerättiin Helsingin keskustasta 1,5 tunnissa: 1000 tupakantumppia, kertakäyttöastioita ja jopa kasvomaskeja.

Suomen Luonto -lehti on valinnut vuoden turhakkeeksi kertakäyttögrillin. Lehti kertoo tiedotteessaan haluavansa kiinnittää valinnallaan kriittistä huomiota kertakäyttöiseen kuluttamiseen ja jätteiden määrän lisääntymiseen.

Kertakäyttögrilli on saanut kyseenalaisen kunnian olla vuoden 2020 turhake. Nimensä mukaisesti tuotetta voi käyttää vain yhden kerran.

– Kertakäyttögrillin lisäksi muutkin kertakäyttöiset tavarat olivat jälleen hyvin edustettuina turhake-ehdotuksissa. Kertakäyttötuotteiden käyttöä tulisikin suitsia voimakkaammin, sillä ne kuluttavat valtavasti luonnonvaroja, sanoo Suomen Luonto -lehden päätoimittaja Heikki Vasamies tiedotteessa.

Jokainen suomalainen tuottaa yhdyskuntajätettä noin 550 kiloa vuodessa, ja määrä on ollut viime vuosina kasvamaan päin. Etenkin sekajätettä syntyy entistä enemmän.

Kertakäyttögrillin huolimaton käyttö aiheuttaa tulipalovaaran

Käytetty kertakäyttögrilli hiilineen kuuluu kierrättää sekajätteenä, mutta alumiininen grilliosa kuuluu metallinkeräykseen.

Kertakäyttögrillien huolimaton käyttö, kuten liian kuumana pois heittäminen, aiheuttaa tulipalovaaran. Tänä vuonna kertakäyttögrilleistä on lähtenyt seitsemän maastopaloa ja 20 muuta tulipaloa.

Aiempien vuosien turhakkeita ovat olleet esimerkiksi korjauskelvoton elektroniikka, pikamuoti, fleecekangas, muovipussi sekä muovinen kananmunakotelo.

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.

Lue myös:

    Uusimmat