Voiko Audi olla tosissaan? Pomo vihjasi hyvin yllättävästä automallista

Saksalainen Audi pohtii mallivalikoimansa laajentamista yllättävään suuntaan.

Audin toimitusjohtaja Markus Duesmann yllätti paljastamalla Autocarin haastattelussa, että saksalaisyhtiö on kiinnostunut tekemään avolava-auton.

– En voi luvata, että valmistamme sellaisen, mutta tutkimme mahdollisuutta, Duesmann totesi.

Mitään sen tarkempaa Duesmann ei vielä kertonut, mutta työtä mahdollisen pickupin suhteen on ilmeisesti tehty jo jonkin aikaa.

– Saatamme itse asiassa esitellä jotakin asiaan liittyvää ei-niin-kaukaisessa tulevaisuudessa, Duesmann sanoi kiemurrellen.

Emoyhtiö Volkswagen on jo pitkään valmistanut omaa Amarok-avolavaansa, joka puolestaan pohjautuu Ford Rangeriin saksalais-amerikkalaisen yhteistyön seurauksena.

Sitä, tulisiko Audin avolava olemaan jonkinlainen Amarok-johdannainen, ei vielä tiedetä. Mahdollista on myös se, että Audi lähtee kilpailemaan täyssähköisten avolavojen markkinoille Fordin, Rivianin, Teslan ja kumppaneiden kanssa.

Audi ei olisi ensimmäinen pickupeja valmistanut saksalainen premiumvalmistaja. Mercedes-Benzin X-sarjaa valmistettiin vuosina 2017–2020, mutta Nissanin kanssa yhteistyössä kehitetty auto ei ollut erityinen myyntimenestys.

Lähde: Autocar

Lue myös:

    Uusimmat