Virtuaaliseinä vauhdittaa pyöräilyä – virtuaalitodellisuuden mullistusta odotetaan kuitenkin vielä

Pelaamisen ja liikkumisen yhdistävät digitaaliset liikuntapelit saavat yhä uusia ominaisuuksia. Seuraava askel tutkijan mukaan ovat virtuaalimaailmoja ja lisättyä todellisuutta hyödyntävät elämykselliset pelit.

–  Viimeisen yhden tai kahden vuoden aikana virtuaalitodellisuus sekä lisätty todellisuus ovat alkaneet lisääntyä liikuntapeleissä, kertoo aiheesta väitellyt tutkijatohtori Tuomas Kari Jyväskylän yliopistosta.

Nykyisin jo tavallisista elektroniikkaliikkeistä saa virtuaalipelejä ja -laseja. Virtuaalitodellisuuden varsinainen läpilyönti on tutkijan arvion mukaan kuitenkin edessäpäin, kun tarjonta laajenee, laitteet kevenevät ja hinnat laskevat.

Yksi esimerkki virtuaalimaailmojen hyödyntämisestä on Suomessa tällä viikolla esitelty uutuus, sisäpyöräilyyn yhdistetty virtuaaliseinä. Pyöräilijöiden edessä on iso näyttö, johon heijastuvien maailmojen läpi polkijat syöksyvät. Ajaa voi esimerkiksi meren syvyyksissä tai avaruudessa.

The Trip -virtuaalipyöräilyn tuo Suomeen tamperelainen GoGo Liikuntakeskus. Ensimmäisiin kokeilijoihin kuului blogisti Katja Lehtinen. Hän oli treeniin tyytyväinen.

–  Kymmenen vuotta sitten kävin spinningissä viisi kertaa viikossa, mikä meni yli äyräiden. Tämä oli ensimmäinen kerta sen jälkeen ja tuntui innostavalta, Lehtinen sanoo.

Hän jäi vain miettimään, pureeko virtuaalimaailmojen imu vielä kymmenennellä treenikerralla.

Medicine and Science in Sports and Exercise -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan viihteelliset tunnit ovat tehokkaita. Lehtinen on samaa mieltä. Sykemittari näytti korkeampia lukemia kuin hän tajusikaan, kun näytön tapahtumat ja musiikki tempaisivat mukaansa.

Liikuntapelien ensimmäinen suuri aalto koettiin kymmenisen vuotta sitten, kun julkaistiin Nintendo Wii -konsoli peleineen. Sittemmin suosituimmille konsoleille on tehty monenlaisia tanssi-, kuntoilu- ja urheilupelejä. Viime vuosina pinnalle ovat nousseet liikunnalliset mobiilipelit, kuten Pokemon Go ja Zombie Run. Pelejä on myös yhdistetty kuntoilulaitteisiin ja kiipeilyseiniin.

Lue myös:

    Uusimmat