Virtuaalipeli toi kilpakuskille potkut – F1-rääväsuulta säälimätön reaktio

F1:ssä alkaa uusi aikakausi – näitä muutoksia on odotettavissa kaudelle 2021 6:27
F1-kulisseissa on riittänyt tapahtumia viime viikkojen aikana. Mitä ja miksi, C Moren F1-asiantuntija Ossi Oikarinen avaa tapahtumia yllä olevalla videolla.

Formula E -sarjassa toimiva Audi antoi potkut kuljettajalleen Daniel Abtille sen jälkeen, kun hänen virtuaalikilpailussa tekemät kepulikonstit paljastuivat.

Sähköformulasarja on järjestänyt koronaviruspandemian aikana jo viisi virtuaalikilpailua, johon ovat osallistuneet kaikki sarjan 24 kuljettajaa. 

Abt, 27, ei ole mukana seuraavassa.

Itse tapauksessa Abt päätti antaa ”oman virtuaaliautonsa” e-urheiluammattilaisen Lorenz Hörzingin ajettavaksi.

Epäilykset heräsivät, kun Abt pärjäsi huomattavasti aiempaa paremmin.

Abt sai huijauksestaan 10 000 euron sakot. Hörzing puolestaan suljettiin e-urheilun ammattilaissarjasta tapauksen vuoksi.

Audi puolestaan päätti purkaa saksalaisen Abtin Formula E -sopimuksen.

– Hän teki tietoisen päätöksen rikkoa sääntöjä, Audi perusteli ratkaisuaan Reutersin mukaan.

Tapaus on puhuttanut myös formulapiirejä, sillä useat F1-kuljettajat ovat osallistuneet virtuaalikilpailuihin koronaviruspandemian aikana.

Red Bullin neuvonantaja Helmut Marko puhui aiheesta samalla, kun hän päivitti yhden virtuaali-innokkaan, Max Verstappenin kuulumisia.

Markon kannanotto oli säälimätön.

– Abt antoi surkeaa esimerkkiä. Hän ei ole nopea tietokoneella, eikä hän ole nopea oikean auton ohjaimissa, Marko tylytti Österreichin haastattelussa.

Red Bull -kuljettaja Verstappen on ollut innokas virtuaaliajaja jo ennen koronaviruspandemian luomaa poikkeustilaa. Viime kuukausien aikana Verstappen on osallistunut erinäköisiin iRacing-pelin kisoihin.

– Hän on ollut kiireinen sillä puolella. Se maailma ei ole oikea, mutta hän on nauttinut siitä, Marko sanoi Verstappenin puolesta.

Lue myös:

    Uusimmat