Viron ja Venäjän puolustusministerit tapasivat

Venäjän ja Yhdysvaltain puolustusministerit unohtivat tänään maidensa mielipide-erot Irakin-kriisin suhteen ja korostivat sen sijaan maiden välistä yhteistyötä ydinturvallisuuden ja asevalvonnan suhteen.

Venäjän puolustusministeri Igor Sergejev tapasi perjantaina Yhdysvaltain puolustusministerin William Cohenin, joka teki vierailun ydinturvallisuuden koulutuskeskukseen.

-Tämä on erinomainen esimerkki yhteistyöstä keskeisessä asiassa, sanoi Venäjän-vierailunsa perjantaina päättävä Cohen. Cohenin mukaan ydinturvallisuus ja aseiden vähentäminen ovat sellaisia alueita, joilla maiden välisen yhteistyön "on jatkuttava" ja joilla se myös jatkuu.

Venäjä vastustaa voimakkaasti Yhdysvaltain suunnittelemaa aseellista iskua Irakiin. Perjantaina Sergejev arvosteli Yhdysvaltojen asennetta Irakin suhteen "kovaksi ja ehdottomaksi", mutta tavatessaan virkaveljensä hän korosti pelkästään myönteisiä asioita.

Sergejev korosti, ettei Start-1 -sopimuksen mukaisesti toteutetussa ydinaseriisunnassa ole tapahtunut ainoatakaan onnettomuutta. Sergejevin mukaan kiitos sujuvasta aseriisunnasta kuuluu Yhdysvaltain ja Venäjän hyvin sujuneelle yhteistyölle.

Yhdysvallat osallistuu ydinturvallisuuden vahvistamiseen ja ydinaseiden purkamiseen Venäjällä keskittyviin projekteihin vuosittain 2,2 miljardin Suomen markan suuruisella summalla.
(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat