Villissä seksissä piilee jouluvaara – tällaisissa asennoissa erityinen riski

Nämä ovat miehen erogeeniset alueet: muutakin kuin penis 0:43
KATSO MYÖS: Nämä ovat miehen erogeeniset alueet – muutakin kuin penis!

Jouluna saattaa tehdä mieli irrotella makuukammarin puolella, mutta tuoreen tutkimuksen mukaan pyhät ovat riskialtista aikaa seksivammoille.

Tuoreen tutkimuksen mukaan energiset sänkyleikit voivat päättyä kivuliaasti etenkin joulun aikaan, kun mahdollisuus peniksen murtumaan kasvaa, kertoo New York Post.

Kaikkiaan 3 421 saksalaismiestä kärsivät peniksen murtumasta vuosina 2005–2021, mutta tutkijat havaitsivat, että kivuliaan intiimivamman mahdollisuus kasvoi erityisesti keski-ikäisillä miehillä merkittävästi joulukuun 24. ja joulukuun 26. päivän välisenä aikana.

– Jos joka päivä olisi kuin joulu, olisi Saksassa tapahtunut 43 prosenttia enemmän peniksen murtumia vuodesta 2005 lähtien, tutkijat kirjoittivat British Journal of Urology -julkaisussa esitellyn tutkimuksen yhteydessä. 

Tutkimuksen mukaan kokeilevia sänkytempauksia kannattaisi viivyttää uudenvuodenaattoon, johon mennessä riski peniksen murtumiin laski merkittävästi. 17-vuotisen tutkimuksen aikana uudenvuoden molemmin puolin tapahtui yhteensä vain 28 tapausta, kun yhteensä 51 jouluisen päivän (17 vuoden aattojen, joulupäivien ja tapaninpäivien) aikana sattui 40 peniksenmurtumaa.

"Villin seksin" seuraukset – tutkija varoittaa tietynlaisista asennoista

Peniksen murtumia sattuu yleensä "villin seksin" tuoksinassa,  toteaa tutkimusta johtanut Nikolaos Pyrgides, urologi Ludwig Maximilianin yliopistosta The Guardianille.

Pyrgides muistuttaa, että vamman riski kasvaa sellaisissa asennoissa, joissa ei olla suorassa katsekontaktisssa kumppanin kanssa, kuten lehmityttö väärinpäin -asennossa. Samaisesta asennosta on varoitettu ennenkin.

Tutkija arvelee, että joulua seuraava hiljaisuus makuukammarissa johtuu siitä, että saksalaiset juhlivat joulua edeltävänä viikkona innokkaammin kuin kohti uuttavuotta mentäessä.

– Uudenvuodenaatto tuppaa olemaan hiljaisempi, tutkija toteaa.

Tutkijat havaitsivat myös, että penikset murtuvat todennäköisemmin myös viikonloppuisin sekä kesälomilla. Tutkimuksessa todetaan, että tutkijat eivät kehota ketään pidättäytymästä seksistä tällaisina rentoina ajankohtina, mutta kovin villiä seksiä kannattanee rajoittaa. He kuitenkin huomauttavat, että kaiken kaikkiaan peniksen murtumia oli tutkimusajanjaksolla niin vähän, että tuloksia voi pitää lähinnä hypoteesinä.

Vaikka penis on käytännössä luuton, yleensä seksin aikana sattuvaa vauriota kutsutaan kuitenkin murtumaksi. Duodecim kertoo, että peniksen murtumalla tarkoitetaan käytännössä siittimen paisuvaisten valkokalvon eli tunica albuginean repeämää. 

Usein kyseessä on juuri yhdynnässä syntyvä vamma, joka aiheutuu peniksen taittumisesta häpyliitosta vasten.  Murtuman tunnistaa korvinkuultavasta rusahduksesta, kivusta, turvotuksesta ja erektion pikaisesta lopahtamisesta. Murtunut penis usein muistuttaa munakoisoa väriltään. Vamma voi usein vaikuttaa miehen kykyyn virtsata ja vaatiikin sairaalakäyntiä ja kirurgista toimenpidettä, jotta pidempiaikaisilta ongelmilta vältytään. 

Katso myös: Onko jokaisella miehellä joskus erektio-ongelmia?

Onko jokaisella miehellä oikeasti joskus erektio-ongelmia? 2:33
Onko jokaisella miehellä erektio-ongelmia, ja minkä kokoinen on "normaali penis"? Kaalimadon seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen vastaa.

Lue myös:

    Uusimmat